Kesä on alkanut meille pääskysten tulosta ja kun syyspuolella huomaamme niiden lähteneen, tietää syksyn olevan lähellä.
Tänä vuonna pääskyset eivät tulleet. En tahdo vieläkään uskoa sitä.
Säkylässä asuva ystäväni tapaa ilmoittaa Facebookissa, milloin pääskyset tulevat heidän ulkorakennuksiinsa. Tänä vuonna iloinen uutinen tuli 8.5. ja silloin minä ajattelin, että nyt kohta meidän pääskysemme tulevat ja kesä alkaa. Pian kuuluu tuttu laulu sähkölangalta tai televisioantennin päältä, pääskysten vakiopaikoilta.
Odotin päivästä toiseen, mutta sähkölanka ja antenninpäällys pysyivät tyhjinä. Mitä on tapahtunut?
Etsin tietoa ja löysin pahaenteisiä otsikoita joissa kerrottiin, että pääskyillä menee huonosti, pääskyskannat romahtivat, nyt on iso huoli pääskysistä.
Pääskyset syövät hyönteisiä. Hyönteiset puolestaan katoavat maailmasta sellaista tahtia, että pahimpien ennusteiden mukaan sadan vuoden päästä hyönteisiä ei enää ole. Silloin myös ihmiselle käy huonosti. Ehkä juuri meidän pääskysemme ovat nyt huomanneet, ettei tällä kylällä, jossa vielä vähän aikaa sitten oli karjatiloja, ole enää eläimiä, jotka tuottaisivat houkuttelevia lantakasoja ja ettei täällä ole enää läheskään niin paljon kärpäsiä kuin vielä pari vuotta sitten.
Pienille, hauraille linnuille voi tietysti tapahtua mitä tahansa. Nyt näyttää kuitenkin ilmeiseltä, että se pääskysten suku, joka on pesinyt täällä meillä ties kuinka kauan, on katkennut. Tänä kesänä jotain aivan oleellista ja tärkeää puuttuu.
Eilen näin sähkölangalla yksinäisen, pitkäpyrstöisen, mustavalkoisen linnun. Sittenkin pääskynen!
Olin pihalla, menin varovasti lähemmäs, katsoin niin tarkkaan kuin ilman silmälaseja pystyin ja olin hetken varma, että se on pääskynen. Vähän vain myöhässä, yksin, pian tulee toinen ja kaikki on taas kuten ennen.
Tänään en enää tiedä. Ehkä se kuitenkin oli joku muu ja oli mikä hyvänsä, niin ei sitä enää näy.
Emme ehkä koskaan enää saa ”omia” pääskyjämme takaisin, mutta voimme tehdä parhaamme kaikkien muiden lintujen, myös pääskysten eteen. Tällä puolentoista hehtaarin tontilla, jossa asumme, ei koskaan enää käytetä yhtään rikkaruohomyrkkyjä, eikä tästä yritetä tehdä kokonaan hoidettua puistoa. Täällä saa olla kivi- ja risukasoja, lahopuita ja avo-ojia. Kukkapenkkeihin yritän valita sellaisia kukkia, joista hyönteiset pitävät.
Onneksi asumme niin syrjässä, ettei meillä ole paineita naapuruston suhteen. Omakotialueilla tilanne on toinen, on vähän pakko yrittää pitää tontti siistinä. Hyönteisten katoaminen on kuitenkin niin vakava asia, että sen nimissä voitaisiin kai sallia pieni hoitamattomuuskin?
Pirkko Varjo
kirjoittaja on
vapaa toimittaja