Vakka-Rastin äitienpäivän kuvasuunnistus keräsi sunnuntaina jälleen ison joukon kaupunkilaisia ulkoilemaan keväiseen säähän. Virallisia osanottajia oli lähes 300 ja todennäköisesti ainakin osalla rasteista poikkesi myös ulkoilijoita, jotka eivät käyneet virallisesti ilmoittautumassa.
Kuvasuunnistus järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1979 ja nyt oli vuorossa 43. kerta. Koronan vuoksi yksi kevät jäi väliin ja joskus aiemminkin tapahtuma on jäänyt kerran pitämättä, mutta lähes katkeamattomasta ja pitkästä perinteestä voidaan puhua.
Seikowin koulun pihalla sijainneelle rastille pyörillä tulleet Terttu ja Martti Turunen arvelivat olleensa mukana joka kerta. He pyöräilevät ja ulkoilevat muutenkin säännöllisesti ja kuvasuunnistus antaa mukavaa lisämaustetta.
– Tämänkertaisista kuvista on muutaman rastin paikka ollut vähän vaikea keksiä, mutta kyllä kaikki paikat ovat tähän mennessä löytyneet, he totesivat.
Monelle muullekin yksi tai kaksi paikkaa olivat olleet outoja, mutta lopulta kuvasta oli aina joku vihje löytynyt ja sen perusteella rastin paikka selvinnyt.
Vajaan kuuden kilometrin lenkki suuntautui tällä kertaa Itäpuiston kautta Myllymäelle, sieltä Seikowin pihan kautta Pietolan kentän ja leikkipuiston kiertäen uudelle rautatien ylittävälle sillalle ja lopulta Kaupunginlahden rannan ja Vanhan kirkon kautta takaisin Pakkahuoneelle.
Kymmenen kuukauden ikäinen Elviira Mäkelä oli yksi nuorimmista rastit kiertäneistä. Hän matkasi reitin läpi äitinsä Iida Lahikaisen työntämissä rattaissa ja taisi ottaa pienet päiväunetkin matkan varrella.
– Joka päivä käydään Elviiran kanssa ulkoilemassa. Itse olen käynyt kiertämässä kuvasuunnistuksen monena äitienpäivänä, Iida kertoi.
Kirkas auringonpaiste häikäisi rattaiden suojasta nostettua Elviiraan, mutta itse matka oli sujunut hyvin. Iida ja Elviira olivat siinä mielessä vähemmistöä, että kiersivät lenkin kävellen kun suurin osa oli matkassa pyöräillen.
Monet osanottajat yllättyivätkin päivän mainiosta kevätsäästä. Vaikka Uudessakaupungissa ei ihan hellelukemiin päästykään, niin noin parikymmentä astetta sai monet vähentämään vaatetusta kesken matkan.
Jussi Arola