Kesälajit tutuksi viskareille ja eskarilaisille

0
Päiväkoti Tiitiäisen viisivuotias Emma pääsi kokeilemaan pituuhyppyä kesälajien kokeilupäivänä urheilukentällä.

Sateinen sää ei latistanut yhtään tunnelmaa, kun kaupungin päiväkotien esikoululaiset sekä 5-vuotiaiden esikouluryhmät pääsivät alkuviikolla kokeilemaan kesälajeja Sorvakon urheilukentällä.

Tiistaina Uudenkaupungin Kenttäkarhut ja Kalannin Vankka esittelivät liki 200 lapselle yleisurheilulajeja ja keskiviikkona Uudenkaupungin Pallokerho tutustutti lapset jalkapallon saloihin.

Päiväkoti Tiitiäisen viisivuotiaat Eelis, Veeti ja Emma pääsivät ensimmäiseksi urheilukentällä hyppäämään pituutta. Kolmikolle pituushyppääminen ei ollut vierasta, ja jo ensimmäisten hyppyjen jälkeen mielipide aamusta oli selkeä.

– Kivaa on, kolmikko sanoi yhteen ääneen.

Urheilukentällä oli kolme eri yleisurheilupistettä, joissa pääsi hyppäämään pituutta, heittämään palloa ja juoksemaan juoksuradalla.

– Mä odotan pallonheittoa eniten, Eelis totesi.

– Me odotetaan juoksua, Emma ja Veeti lisäsivät.

Päiväkoti Tiitiäisen lapset sattuivat viettämään myös maanantain aamupäivän urheilukentällä, joten lapset ovat päässeet kunnolla nauttimaan liikunnasta ulkoilmassa. Eelis, Veeti ja Emma harrastavat myös itse liikuntaa, joten alkuviikko oli varmasti mieluisa.

– Mä harrastan aika paljon kaikkea sellaista, mitä täällä urheilukentälläkin voi tehdä, Veeti kertoi.

– Harrastan säbää ja käyn täällä urheilukoulussa, Emma sanoi.

– Mä meen harrastamaan jalkapalloa ja joskus harrastin taekwondoa, Eelis ilmoitti.

Liikuntapäivien taustalla on kaupungin liikuntapalveluiden ja varhaiskasvatuksen yhteistyönä perustettu varhaiskasvatus liikkuu -työryhmä, johon kuuluu muun muassa jokaisen päiväkodin oma liikuntavastaava.

– Pohdimme alkuvuodesta, että miten saisimme lasten liikkumista lisättyä. Päätarkoituksena on näiden kahden päivän aikana esitellä kesälajeja, joita voisi sitten kesän aikana harrastaa, jos innostusta herää, liikuntapalvelujen vastaava Taru Joutsa-Huutola taustoittaa.

Vaikka Tiitiäisen päiväkodin lapsille urheilukenttä on tuttu paikka, sitä se ei välttämättä kaikille lapsille ole. Siksi tällainen lajien kokeilupäivä tuli tarpeeseen.

– Selvästi ollaan uuden äärellä, sillä yhdessäkin ryhmässä vain muutama oli käynyt urheilukentällä aiemmin.

Viskari- ja esikouluikäisille suunnattujen päivien ideana on, että sen ikäiset voisivat päästä jo seuratoiminnan piiriin. Esimerkiksi Kenttäkarhut ja Vankka järjestävät kesällä Uudessakaupungissa ja Kalannissa omilla tahoillaan lasten urheilukoulun ja UPK jalkapallokerhon ja -koulun.

– Hienosti seurat ottivat idean vastaan ja ovat tässä mukana. Toiveissa olisi, jos talvella saisimme talvilajien osalta järjestettyä samanlaisia kokeilupäiviä, Joutsa-Huutola uumoilee.