Kesällä on aikaa miettiä tulevaa

0

On jälleen se aika vuodesta, kun koululaisilla ja opiskelijoilla on lomaa koulusta. Moni odottaa vastausta kouluhakuihin, miettii tulevaa uraansa ja yhteiskunnan tilannetta ehkä ensimmäistä kertaa tosissaan. Millaisille työmarkkinoille nuoret ovat sitten astumassa?

Viime aikoina on noussut esiin useita tekijöitä, jotka saattavat muuttaa työelämää ja laajemmin yhteiskuntaa melko lyhyellä aikavälillä, pidempään puhuttaneiden taloussuhdanteiden ja väestön huoltosuhteen lisäksi. Mikä talouteen tulee, nyt opiskelemaan lähtevillä nuorilla tuskin on liikaa aihetta huoleen, sikäli kun laskusuhdanne tuskin jatkuu negatiivisena vuosien ajan. Enemmän ajatusta onkin ehkä järkevää laittaa siihen, millaisia vaatimuksia tulevaisuus asettaa.

Teknologian kehitys tulee mitä ilmeisimmin vaikuttamaan voimakkaasti. Etenkin tekoälypohjaisten työkalujen käyttö yleistyy, ja on jo vaikuttanut työelämään. Maailmalla esimerkiksi kuvittajien työt ovat vähenemään päin, sillä viimeisten kuukausien aikana tekoälytyökalut ovat kehittyneet niin, että ne pystyvät jo luomaan kelvollisia kuvia. Toisin oli vielä tasan vuosi sitten, eli kehitys on ollut nopeaa. Kyseiset työkalut tekevät kovaa vauhtia tuloaan myös toimistotyössä, kun tekoäly osaa jo kirjoittaa esimerkiksi tiivistelmiä, luoda esitelmiä ja kirjoittaa sähköposteja. Täydellinen se ei missään nimessä ole, mutta kehittyy siihen tahtiin, että on mahdoton sanoa, mikä tilanne on vaikkapa neljän vuoden kuluttua. 

Aikanaan, eikä edes kovin pitkä aika sitten, siirryttiin tietokonemaailmaan. Silloin tietokoneohjelmien, internetin ja sähköpostin käytön oppiminen oli ehdoton edellytys työelämässä ja arjessa. Kynälle ja paperille on aina paikkansa, mutta tehokkaammat työkalut korvasivat kirjoituskoneen tyystin. Nykyinen, tuleva muutos voi hyvinkin olla mittakaavaltaan samankaltainen. 

Tekoäly on nimenomaan työkalu, ei niinkään työntekijä. Siihen pohjautuvien ohjelmien käyttö on melko varmasti edellytys tulevaisuuden työelämässä, ja sitä se jo on etenkin monella luovalla alalla. Vaikka sen käytön laajentuminen saattaa vähentää työpaikkojen määrää, uusluddiitiksi tuskin kannattaa ryhtyä. Sen hyödyt yksityisyrittäjälle ovat selvät, ja se voi auttaa myös arjessa, esimerkiksi oman talouden ylläpidossa tai vaikka viikon ruokalistan laatimisessa. 

Koska kehitys on tahdiltaan nopeaa, ja aihe voi olla vieras, on siihen hyvä perehtyä. Tulevaa uraansa pohtivien on sopivaa miettiä, mitä tekoäly voi ja ei voi tehdä nykyisellään, mitä vaikutuksia kehityksellä voi olla juuri omassa haaveammatissa, ja miten siihen voi varautua. Mitään katastrofaalista tuskin tapahtuu, kuten ei tapahtunut myöskään internetin ja tietokoneiden myötä. Etulyöntiasemassa tulevat kuitenkin olemaan he, jotka hallitsevat työkalujen tehokkaan käytön jo alkumetreillä. Myös tulevissa opinnoissa tekoäly tulee vaikuttamaan. Nykyiselläänkään ei ole harvinaista antaa vaikkapa esseet tekoälyn tehtäviksi, eikä sitä monessa paikkaa ole lähdetty kieltämäänkään. Silloinkin pitää yhä ajatuksella lukea teksti ja korjata virheet, mutta prosessi on erilainen kuin itse alusta asti kirjoittamalla. Monessa mielessä se voi olla tulevaisuuden kannalta hyvä prosessi oppia, vaikkakaan ei pidä väheksyä itse alusta asti tekemisen arvoa.

Patrick Paldanius

Kirjoittaja on

Turussa journalismia opiskeleva mies, joka on kiinnostunut teknologiasta, kehityksestä ja ajankuvan tarkkailemisesta.