Kukkia äidille

0
Valkovuokko kukkii ennen puiden lehtien puhkeamista.

Sunnuntaina vietetään jälleen äitienpäivää. Juhlan viettämisen tapoja on yhtä monia kuin äitejäkin, mutta perinteisesti äitienpäivään ovat kuuluneet kukat. Usein äiti saa ruukussa ruusun tai hortensian, jonka voi istuttaa pihalle. Myös leikkokukat ovat suosittuja lahjoja.

Luonnonkukista kovin moni ei ole vielä kukassa äitienpäivänä. Eteläisen Suomen perinteisenä äitienpäiväkimppuna on kerätty valkovuokkoja. Varhainen kevätkukkija kasvaa viihtyessään laajoina mattoina rehevissä lehtomaisissa metsissä, pientareilla ja ojien varsilla.

Valkovuokko on yleinen kasvi Etelä-Suomessa, mutta harvinaistuu pohjoiseen mentäessä. Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa kasvi on jo sen verran harvinainen, että se on rauhoitettu. Näillä alueilla äidit saavat tyytyä muihin kukkiin, sillä valkovuokot on jätettävä metsään kasvamaan.

Monivuotinen kasvi leviää tehokkaasti maanalaisen juurakon avulla, suvuttomasti rönsyillen. Suuret yhtenäiset valkovuokkoesiintymät ovat usein geneettisesti yhtä ja samaa kasvia, tai korkeintaan muutaman kasviyksilön muodostamia.

Valkovuokko lisääntyy myös suvullisesti. Sen valkeat kukat houkuttelevat vielä lehdettömien puiden alla pölyttäjiä. Kukat ovat medettömiä, mutta tarjoavat pölyttäjille palkkioksi siitepölyä. Usein valkovuokon pölytyksestä huolehtivat kärpäset ja kovakuoriaiset, joille siitepöly maistuu.

Onnistuneesti pölyttyneet kasvit kehittävät kukinnan jälkeen pinnaltaan karvaisia, nuokkuvia pähkylöitä. Valkovuokon siemenet kypsyvät keskikesällä. Siementen kypsymisen jälkeen kasvi kuihtuu pois, mutta sillä on vielä yksi lisääntymiseen liittyvä valttikortti. Se tekee yhteistyötä hyönteisten kanssa, jotta siemenet leviäisivät uusille kasvupaikoille kauemmas emokasvista.

Valkovuokon siemenissä on elaiosomi-niminen öljypitoinen osa. Se houkuttelee muurahaisia, jotka nappaavat siemenen mukaansa. Muurahaiset syövät elaiosomin, mutta jättävät siemenen rauhaan. Näin se pääsee leviämään uudelle kasvupaikalle.

Muurahaisia siementen levittäjiksi houkuttelevia elaiosomeja on monien kasvilajien siemenissä. Valkovuokon lisäksi Suomen luonnossa muurahaisten kuriiripalveluita käyttävät myös esimerkiksi sinivuokot, keltamot ja nuokkuhelmikät. Elaiosomi voi koostua öljystä, tärkkelyksestä tai proteiinista. Eri kasvilajit käyttävät erilaisia houkuttimia.

Valkovuokkojen kaunis kukinta-aika kestää luonnossa vain joitain viikkoja. Leikkokukkana valkovuokko nuupahtaa vielä nopeammin, päivissä. Tavallisten yksinkertaisten valkoisten kukkien lisäksi valkovuokosta löytyy myös sulkamaisin terälehdin kukkivia ja kerrannaiskukkaisia yksilöitä. Väreinä kukissa voi valkoisen lisäksi olla hennon vaaleanpunaiset, sinililat ja vihreät sävyt.

Ei ihmekään, että valkovuokkoja on jalostettu puutarhojen keväisiksi ilahduttajiksi. Kasvia käsitellessä on kuitenkin syytä pitää mielessä, että leinikkien heimoon kuuluvana kasvina se on kauttaaltaan hieman myrkyllinen.

Teksti: Lily Laine, kuva: Maija Karala