Kukon Tikka jatkaa syksyllä siitä, mihin nyt keväällä jäätiin

0
Kukon Tikan naiset voittivat ykkösdivisioonassa oman lohkonsa, mutta paikka mestaruussarjassa jäi saamatta. Joukkueessa heittivät Riina Kahari, Janika Englund, Sari Wallin ja Jenni Kahari.

Dartsin SM-liigassa Kukon Tikka jatkoi vakuuttavia otteitaan ja joukkueet pelasivat hienosti, mutta tulokset eivät lopulta riittäneet aivan parhaisiin saavutuksiin.

Miesten mestaruussarjassa Kukon Tikan joukkue koki välierissä tappion Samuli Bluesille ja saavutti SM-pronssimitalin. Naiset voittivat ykkösdivisioonassa oman lohkonsa ja pääsivät siten karsintapeliin Proffan Tikan kanssa, mutta valitettavasti tämä päätyi tappioon ja paikka mestaruussarjassa jäi tällä kertaa saavuttamatta.

Miesten kakkosdivisioonassa Kukon Tikka voitti oman lohkonsa ja karsinnoissa kaksi ottelua, viimeinen karsintakamppailu päättyi kuitenkin Bee DC:n voittoon. Lopputulos siis on, että kaikki Kukon Tikan joukkueet jatkavat samoissa sarjoissa, missä ovat kisanneet nyt päättyneelläkin kaudella.

Kauden aikana kerhon heittäjät saavuttivat neljä SM-mitalia ja useita hienoja sijoituksia Suomen Darts-liiton rankingkisoissa. Useampi pelaaja kävi myös heittämässä Nordic Baltic -tourin kisoissa.

Kauden hienoin saavutus oli tietenkin Teemu Harjun Espanjasta tuoma EM-hopeamitali.

Kukon Tikan Joni Laine summaa, että kausi oli kaiken kaikkiaan hieno, vaikka kaikki tavoitteet, mihin oli mahdollisuus, jäivätkin osittain saavuttamatta.

Myös Suomen Dartsliitto huomioi Kukon Tikan toiminnan ja nimesi kerhon vuoden 2022 dartskerhoksi. Samassa yhteydessä Teemu Harju nimettiin vuoden miespelaajaksi. Lisäksi Kukon Tikkaa edustava Teuvo Haverinen valittiin Suomen Dartsliiton kevätkokouksessa liiton puheenjohtajaksi.

– Nyt on kulunut yhdeksän vuotta kerhon toiminnan uudelleen aloittamisesta, joten kai tässä on jotain tehty oikein, kun jo nyt nimettiin vuoden dartskerhoksi, Laine tuumailee.

Valtakunnallinen dartskisa Laitila Cup kilpaillaan tänä vuonna Uudessakaupungissa 26.–28.5. nimellä Aquarius Laitila Cup. Mukaan odotetaan noin 120–130 heittäjää useisiin eri sarjoihin. Laineen mukaan pelipaikka on turnaukseen hyvin sopiva ja odotukset kisan onnistumisesta ja hyvistä tuloksista ovat korkealla.

Normaalien Suomen Dartsliiton rankingsarjojen lisäksi pelataan sunnuntaina seniorien Suomen mestaruudesta sekä miehissä että naisissa.

Laine kiittelee entistä pelipaikkaa Laitilan Kievaria kuluneista vuosista ja kertoo uuden kotiluolan etsinnän käynnistyvän heti kesäkuussa.

– Olemme luottavaisia, että vuoden dartskerho 2022 löytää sopivat tilat toiminnan jatkamiselle.

Arto Kanerva