Salmen leikkipuistossa alkoi tällä viikolla iso mullistus. Kaikki vanhat leikkikalusteet poistetaan puistosta ja tilalle asennetaan uudet.
– Tavoitteena on, että leikkipuisto on valmis heinäkuun alkupuolella, kaupunginpuutarhuri Saija Peltola kertoo.
Kaupunki uudistaa täysin tänä kesänä kolme leikkipuistoa: Salmen, Pappilanpellon leikkipuiston Kalannissa sekä Janhuan leikkipuiston. Salmen leikkipuiston uudistaa Kompan, Janhuan ja Kalannin leikkipuistourakat voitti Leikkiset.
Suurin uudistus tehdään Salmen leikkipuistoon, joka sijaitsee metsäisessä maisemassa. Leikkipuiston teemana on luonto ja puiston uudistamiseen on varattu 90 000 euroa. Janhuan ja Pappilanpellon leikkipuistoon kaupunki budjetoi molempiin 40 000 euroa. Kalannissa teemana on maatalous ja luonto, Janhualla merirosvot.
Kaupunki kutsui helmikuussa lapsiperheitä ideoimaan leikkipuistojen uudistamista. Janhualle toivottiin merirosvo-teemaa ja sen nyt kaupunki myös toteuttaa. Salmen ja Pappilanpellon leikkipuistojen teemat perustuvat leikkipuiston luontoympäristöön.
Leikkipuistojen saneeraukset jatkuvat syksyllä. Silloin kunnostuslistalla ovat Pakkahuoneen ja Ruokolan leikkipuistot. Niissä ei tehdä täyssaneerausta, vaan pientä parannusta.