Lokal Powerille kolme Suomen mestaruutta

0

Uusikaupunkilainen voimanostoseura Lokal Power osallistui kolmen nostajan voimin FPOn Suomen mestaruuskilpailuihin Ylöjärvellä. Tuomisina oli kolme mestaruutta, mutta myös kahden nostajan ikävä loukkaantuminen.

Iiro Jokipalolla oli täydellinen päivä. Kaikki yhdeksän kisanostoa onnistuivat. Jalkakyykyssä Suomen ennätys parani kahdesti 312,5 ja 320 kilon nostoilla. Penkissä puhdas sarja ja 195 viimeisellä nostolla. Maastavedossa viimeisellä nousi 310, joka tiesi hurjaa henkilökohtaista yhteistulosennätystä 825 kiloa.

Perinteiden mukaan voimailijoiden saunaillassa ”Kasin mies” istuu ylälauteella ja muut alempana ja hakevat vettä kiukaalle. Jokipalon suoritus Ylöjärvellä oli sitä luokkaa, että tilanne voi olla pitkäaikainen.

– Tämä kisapäivä taisi olla niitä kerran elämässä -päiviä. Tuntui ihmeellisen helpolta kaikki tekeminen. Kun kisan kakkonen Olli Myöhänen jäi jo avauslajissa yli 30 kiloa, niin sain keskittyä vain omaan tekemiseen. Kaikkiin viimeisiin nostoihin jäi varaa, joten parannusta voi odotella, sanaili tyytyväinen tuore 125-kiloisten Suomen mestari.

”Raskaan kaluston” toinen edustaja seurasta, eli Superin Rami Anttila aloitti kisan 305 kilon kyykyllä. Viimeisessä nostossa oli SE-kilot 320,5, mutta se epäonnistui täpärästi.

Kyykky verotti penkkikuntoa ja toinen nosto 180 kiloa jäi tulokseksi. Viimeinen yritys jätettiin käyttämättä ja säästettiin kaikki paukut maastavetoon.

Aloitus 260 tuli helposti ylös, samoin kuin kakkosveto 290. Tavoitteena oli 800 kilon yhteistulos ja se vaatii 315 kilon maastavedon. Ennakkoluulottomasti Rami veti romut polvien korkeudelle, mutta sitten jotain loukkaantui alaselässä ja raudat alas.

– Ei ollut minun päiväni ja sitten vielä tämä loukkaantuminen. Jos viimeinen kyykky olisi tullut ylös, niin tavoite 800 olisi täyttynyt. Nyt ei tiedä koska on seuraavan kerran nostokunnossa, manasi juniori-Anttila.

– 90 prosentin keskittyminen tietää 50 prosentin suoritusta, kommentoi seniori-Anttila

– Toisaalta jouluna Rami oli letkuissa, kun verenmyrkytys jylläsi. Kiitos aluesairaalan sairaanhoitajien äidillisen hoidon poikani palasi kuoleman porteilta, pehmensi isä-Anttila hiukan mielipiteitään.

Vanhempi Anttila eli Pekka koki poikansa kohtalon toisessa jalkakyykyssä 185 kilossa, kun oikea polvi vammautui nostossa. Viimeinen kyykky jäi tekemättä ja penkissä vain muodollinen 75 kilon nosto.

Maastavedossa edettiin tunnustellen mitä paikat kestävät. Viimeiseen nostoon lastattiin ikämiesten ME-kilot 200,5 ja tuskallisen pitkään kestäneen noston jälkeen yritys hyväksyttiin.

– Kolmea maailmanennätystä tulin tänne tekemään ja yhden hädintuskin tein. Sitten vielä polvi on finaalissa. Ei hyvin mene. Tosin pojan kohtalon jälkeen mietin, että näinkö raskaasti ne isien pahat teot kostetaan kolmanteen ja neljänteen polveen, mutta sain myös oman osani, kommentoi vanhempi Anttila sarkastisesti.

Kuitenkin puolivuotias voimailuseura on jo saavuttanut viisi Suomen mestaruutta lyhyen uransa aikana.

Lokalahden suvipäivillä on tiedossa seuran järjestämät penkkipunnerrus- ja sotilaspenkkipunnerruskisat, joten voimailu on parasta paikan päällä ja mukaan seuraamaan heinäkuussa.