Luontoelämyksiä lintuharrastajana

0
Lintujen ääniä voi opetella vaikka omasta kännykästään, Antti Karlin näyttää.

Kevään rytmi on nyt kiihkeä. Lämpimien säiden ja öiden ansiosta lintujen kevätmuutto on vilkastunut. Uusia tulijoita etelän mailta saapuu nyt päivittäin.

Ei siis ihme, että lintuharrastusta aloitteleva voi olla ihmeissään. Mikä tuolla lentää tai laulaa?

Antti Karlin opastaa lintukurssilaisia Vakka-opistossa harrastuksen saloihin. Hän käy läpi tyypillisiä kevätlintuja lajeittain, soittaa niiden lauluja sekä kertoo mistä linnun voi tuntea.

Kurssilaisilla oli jo itsekin paljon lintuhavaintoja kerrottavanaan.

– Peippoja, kottaraisia, punarintoja, kurkia, hanhia, merikotkia, taivaanvuohikin, he luettelevat.

Taivassalossa oli jo puhallellut ruovikkojen salaperäinen kaulushaikarakin. Pulloon puhallus kuuluu, mutta lintua harvemmin pääsee näkemään. Etelän mailta saapuneet sääksetkin ovat jo ennättäneet pesimäpaikoilleen ja niiden elämää voi seurata livekameroissa.

Muuttolintuja tarkkaillessa pitää hakeutua sopiville paikoille. Peltojen ja vesistöjen ääreen tai vaikka lintutorneihin.

– Olin itse toimittamassa lintutorniopasta 1980-luvulla. Siitä niiden määrä on kasvanut ja meidänkin alueelta löytyy useampi, Karlin kertoo.

Uudessakaupungissa Hiunjärven lintutorni ja Kasarminlahden lintulava, Pyhärannan Rihtniemen iso torni ja lintulava sekä Taivassalon Rantalahden torni ovat kaikki hyviä kohteita. Kaikki lintutornit eivät ole esteettömiä, mutta lintulavoille pääsee helpommin.

Karlin kertoo kokemuksistaan Ruotsista, jossa esteettömyyteen kiinnitettiin luontokohteissa huomiota jo paljon ennen Suomea.

Lintuja ei aina näe, vaikka kuinka tiirailisi. Jossain kesäisen lehdon reunassa saattaa olla meneillään melkoinen laulukonsertti.

– Lintujen laulun tuntemus onkin yksi harrastuksen kulmakiviä. Nykyisin netistäkin löytyy monia hyviä lintu- ja lintuharrastussivuja korkeatasoisine äänityksineen. Kuten Luontoportti. Näitä voi kuunnella vaikka retkellä kännykästään, Karlin opastaa.

Helppoa ei opettelu aina ole. On lintuja, joiden laulu tai viserrys saattaa kuulostaa hyvinkin samanlaiselta. Peukaloinen, rautiainen ja puukiipijä esimerkiksi. Peipon ja pajulinnun laulussa on samanlaista rytmiä. Puhumattakaan jostain sirahduksesta.

– On myös laulutaitureita, joilla ei samanlaista laulua ole. Laulurastas juoksutuksineen on taitava sekin, mutta jää jälkeen kultarinnasta, luhtakerttusesta sekä etenkin viitakerttusesta, jotka ovat myös taitavia matkijoita ja ottavat lauluunsa lainoja muualta, Karlin kertoo.

Kaikkia edellä mainittuja on mahdollista kuulla kesäöisillä linturetkillä omallakin alueellamme. Mutta jos on laulutaitureita, on myös niitä, jotka äänten jaossa jäivät vähemmälle. Harmaahaikaran rääkäisyllä ei laulukisaa voitettaisi.

Nyt eletään myös tikkojen aikaa ja niilläkin on erilainen tapa ja rytmi rummuttaa. Joillakin laulu taas on yhtä ja samaa säettä. Kuten kehrääjän surina tai sirkkalintujen sirinä.

Karlin mainitsee lentotavan, jonka perusteella voi oppia erottamaan eri lintulajeja.

– Joku lentää suoraviivaisesti, toisella on aaltomainen lentotapa. Joku kaartelee, räpyttelee tai liitää, lennossa voivat yhdistyä molemmatkin. Jotkut kuten tuulihaukka lekuttelevat eli ”tallaavat ilmaa” paikallaan pysyen, Karlin kertoo.

Jotkut ovat ”taivaan valtiaita”. Toisille riittää lyhyt pyrähdys puusta tai pensaasta toiseen. Lintuharrastaja on kummissaan, mikähän tuokin oli. Tullaankin itse lintujen määrittämiseen luonnossa tuntomerkkien perusteella.

Karlin käy kuvien avulla läpi lintuja lajiryhmittäin ja ottaa esille samankaltaisia lajipareja.

– Lokit ja tiirat ovat yksi tällainen ryhmä. Nauru- ja pikkulokki, kala- ja harmaalokki sekä tummaselkäiset selkä- ja merilokki. Tai tiiroista kala- ja lapintiiran erottaminen toisistaan. Ei aina niin helppoa, Karlin opastaa.

Kottarainen sekä mustarastas, ei aina yksiselitteistä sekään. Tai kuusi- ja hömötiainen. Ulkonäöltään linnut voi joskus olla vaikea erottaa toisistaan luonnossa, mutta laulu on kuitenkin hyvin erilaista, kuten pajulinnun, tiltaltin ja sirittäjän. Kokemuksen myötä oppii kuitenkin siihen, mitä kannattaa ensin katsoa linnun vilahtaessa ohi

Lintuharrastajat tallentavat havaintojaan Birdlife Suomen ylläpitämään Tiira-havaintopalveluun. Rekisteröitymällä käyttäjäksi saa käyttöönsä laajan hakupalvelun, paikkakuntakohtaisine havaintoineen. Voi klikata esimerkiksi Uusikaupunki.

Kannattaa myös liittyä johonkin lintuharrastusyhdistykseen. Varsinais-Suomen alueella toiminnasta vastaa Turun Lintutieteellinen yhdistys, jossa jäseniä on jo pitkälti yli tuhat. Lintuharrastus siis kiinnostaa.

Kurssilaiset suuntaavat toukokuussa myös linturetkelle. Pietolanlahdelle, Sirppujoen suistoon sekä Pyhämaan Lamminjärvelle. Karlin toivoo, että tällä retkellä nähtäisiin uusia kevätlajeja.

Rauno Laine