
– Missä ne muumit on, kyselevät lapset vanhemmiltaan jonottaessaan sisäänpääsyä Minifarmi ja kukkamessut -tapahtumaan.
Pitkähkö jono ulottuu parhaimmillaan sisäänkäynniltä tien yli ja jatkaa kiemurtelua pitkin Koulukatua.
Kukkamessujen messualue on perinteisesti levittäytynyt jäähallin parkkialueelle ja hallin sisälle. Messualueelle oli pystytetty useita myyntikojuja, joista löytyi kaikkea kukista ja lakuista laitureihin, saunan lauteisiin ja tulisijoihin. Aamupäivän aurinko lämmittää niin, että pelkästään jo jäähallin viileähkö sisäilma houkuttelee tutustumaan messuhallin puolelle.
Kivimäen kentällä taasen oli aiempienkin vuosien tapaan paljon erilaisia eläimiä; muun muassa possuja, kanoja, ankkoja ja pupuja. Talutusratsastus ja karvakaverit vetävät ihmisiä, ja varsinkin perheen pienimpiä puoleensa, kuten aina.
4-vuotias Lenni Ohtamaa on tullut äitinsä Maria Ohtamaan kanssa ensimmäistä kertaa Minifarmille.
– Tultiin vasta hetki sitten, vaikuttaa kyllä kivalta tapahtumalta. Syötiin ensimmäiseksi muikkuja ja sitten suunnattiin suoraan tänne eläimiä katsomaan, kertoo Maria Ohtamaa.
Eläimistä tykkäävä Lenni pysähtyi karvakaverit nähdessään heti koiria rapsuttelemaan. Kotona heitä odottaa oma Lyyli-koira. Ratsastusta Lenni ei ole aiemmin kokeillut, mutta varovaisesti hän pohdiskelee menisikö talutusratsastukseen.
– Ehkä sitä voisi jossain vaiheessa kokeilla, Lenni miettii.
Messuhallin puolella GreenArt Productionin myyntipisteellä häärii Noora Mustonen . Yritys on ollut aiempinakin vuosina mukana, muttei aiemmin sisätiloissa.
– En osaa sanoa, miltä ulkona tällä hetkellä näyttää, mutta tähän asti tuntuu, että kävijöitä on ollut yllättävän vähän, Mustonen sanoo.
Päivä on kuitenkin vasta aluillaan ja sunnuntainkin messupäivä saattaa vielä yllättää.
– Nythän on todella kaunis keli ja varmasti moni lähtee juuri siksi käymään messuilla, mutta osa ihmisistä saattaa kauniina päivänä mennä mieluummin esimerkiksi mökille, pohtii Mustonen.
Hallin ulkopuolella kukkia myyvä Perttu Puukka on samoilla linjoilla.
– Kävijämäärä vastaa odotuksia ja ihmisiä tulee ja menee tasaisesti, mutta huippuvuodet olivat aiempina vuosina, sanoo Puukka, joka on ollut messuilla mukana jo ensimmäisestä vuodesta lähtien.
– Nyt on niin kaunis ilma, ettei voi valittaa. Tätä tapahtumaa on kyllä aina kelit suosineet, ainoastaan yhtenä vuonna satoi räntää, kissoja ja koiria taivaalta, Puukka nauraa.
Myöhemmin Uudenkaupungin kaduilla tallaavat messukävijät erottuivat helposti käsissä kannetuista amppeleista, paperikasseista ja lakupusseista.
Sanni Artiola
Tapahtumaviikonloppuna noin 7 000 kävijää
Minifarmi ja kukkamessut -tapahtuma veti Uudenkaupungin jäähallin ympäristöön viikonloppuna alustavan arvion mukaan noin 7 000 messuvierasta. Tapahtuman järjestäjä Jarno Ihala kertoo, että lauantai oli tänäkin vuonna sunnuntaita suositumpi tapahtumapäivä.
– Kävijöitä oli ihan hyvä määrä ja väkeä kulki messualueen läpi tasaisesti koko tapahtumaviikonlopun ajan, Ihala lisää.
Messuviikonloppu oli aurinkoinen ja lämmin, ja sää olikin Ihalan mukaan ihanteellinen tapahtumaa ajatellen.
– Viikonlopusta tuli oikein hieno olosuhteiden puolesta. Myös järjestelyiden puolesta tapahtuma sujui oikein hyvin, hän lisää.
Minifarmeilla oli noin 80 näytteilleasettajaa ja sen lisäksi kävijöitä viihdyttivät sekä Muumit että eläinvieraat.
– Kävijät ja myyjät olivat positiivisella mielellä liikenteessä, vaikka tapahtuma sujui hyvin, niin joka vuosi opitaan jotakin ja aina on mahdollista parantaa seuraavalle vuodelle, Ihala pohtii.
Ensi vuonna on Minifarmien juhlavuosi, kun tapahtuma täyttää 10 vuotta.
– Jotakin jännittävää on luvassa silloinkin, Ihala lupaa.
Katja Kaartinen