– Glaukooma, jota aiemmin kutsuttiin myös silmänpainetaudiksi, on kavala. Se syö pikkuhiljaa tarkan näön aluetta, Noora kertoo.
15 vuotta sitten glaukooma ärhäköityi.
– Huomasin, että en nähnyt kassalla enää lukuja ja pelotti ajaa autoa.
Nooran glaukoomaan eivät auttaneet enää silmätipat, eikä edes leikkaus. Nuoren naisen oli jäätävä pois silloisesta työstä.
– Se oli kova paikka.
Reipas nainen ei jäänyt harmittelemaan omaa tilannettaan, vaan kouluttautui uudelleen. Nyt hän kiertää kokemusasiantuntijana puhumassa eri tilaisuuksissa näkövammaisuudesta ja näkövammaisen kohtaamisesta. Lisäksi hän tekee vapaaehtoistyötä Varsinais-Suomen Näkövammaisyhdistyksen ”näkövammalähettiläänä”.
– Viestini on tärkeä esimerkiksi sote-alan opiskelijoille ja alalla työskentelevillä, hän totesi vierailullaan Uudenkaupungin näkövammaisten kerhossa.
Tästä samaa mieltä oltiin myös kerhossa. Yksi kerholaisista kertoi, miten esimerkiksi hoitolaitoksissa hoitajilla ei ole aina oikeaa käsitystä näkövammaisuudesta. Vielä hankalampaa on arjessa, kun näkövammaisuus ei näy päälle päin.
– Rohkaisen teitä käyttämään valkoista keppiä tai näkövammaismerkkiä. Miten ihmiset voisivat osata suhtautua tai tarjota apuaan, jos he eivät tiedä, että meillä on näkövamma, Noora totesi.
Hän kysyi, moniko kerholaisista käyttää näkövammaismerkkiä. Osa myönsi, ettei ole sellaisesta tiennytkään. 16 kerholaisesta vain kolme oli ottanut merkin käyttöön.
– Kaikki eivät tiedä, mitä merkki tarkoittaa. Minulta on kysytty, että harrastanko golfia, Jouko Antola kertoi. Antolalla on ollut näkövaikeutta viiden vuoden ajan, pari vuotta sitten näkö heikkeni merkittävästi.
– Kun kadulla kulkee, ihmiset varmaan arvelevat, että on se Antola ylpistynyt, kun ei tervehdi. En vain näe heitä, hän sanoo.
Näkövammaisuus ei tarkoita aina sokeutta, usein se merkitsee, että näkö on rajoittunut. Suomessa on arviolta 55 000 näkövammaista. Suurin osa heistä on heikkonäköisiä. Näkövammainen voi esimerkiksi hahmottaa ympäristöään sen verran, että voi liikkua, mutta ei tunnista tutun kasvoja kadulla.
– Näkövammaista pitäisi aina tervehtiä nimellä, yksi kerholaisista sanoi.
Tätä myös Noora Mäkelä suositteli. Mäkelä on itse ottanut tavaksi pyytää apua, kun siltä tuntuu. Kaupassa hän voi sanoa toiselle asiakkaalle, että ei näe kunnolla ja pyytää toisen lukemaan tuotteen hinnan tai tuoteselosteen. Kaupan kassajonossa hän kysyy, missä on jonon pää.
– Ihmiset auttavat kyllä mielellään, kun vain pyytää.
Näkövammaisten kerhossa keskusteltiin myös siitä, miten julkista ympäristöä voisi muuttaa niin, että näkövammaisten olisi helpompi liikkua. Yksi miehistä toivoi, että kaduille maalattaisiin suojatiemerkinnät.
– Kaikki eivät näe kylttiä, hän huomautti.
Noora Mäkelä totesi, että kadulle maalatut suojatiemerkinnät helpottaisivat myös sokeita, kun valkoisella kepillä voi tunnistaa maalaukset.
Näkövammaiset toivoivat myös, että jalkakäytäville ei laitettaisi mainosständejä. Niihin helposti törmää, kun ei näe. Pyöräilijöiltä ja sähköpotkulautailijoilta toivottaisiin malttia ajaa rauhallisemmin.
– Kyllä siinä säikähtää, kun yhtäkkiä joku suhahtaa ohi, yksi kerholaisista sanoi.
Pistekirjoitusta saisi lisätä julkisille paikoille.
– Esimerkiksi ovien opasteet voisi merkitä myös pistekirjoituksella, Noora Mäkelä ehdotti.
Fakta
Näkövammaismerkki kertoo näkövammaisuudesta
Näkövammaismerkki on sinipohjainen merkki, jossa on valkoista keppiä pitelevä keppihahmo.
Kun kohtaat näkövammaisen ihmisen, tarjoa tarvittaessa apua, anna tilaa ja kerro vaarapaikoista.
Tervehdi sanoin. Älä nyökkäämällä tai kättä heilauttamalla.
Puhuttele tuttua näkövammaista ihmistä nimeltä ja kerro myös oma nimesi: ”Hei Eeva, Heikki tässä”.
Mikäli olette väkijoukossa, kosketa näkövammaista kevyesti käsivarteen, jotta hän tietää sinun puhuvan juuri hänelle.
Opastaessasi tarjoa näkövammaiselle ihmiselle kyynärvartesi ja kulje edellä. Käytä neuvoessasi täsmällisiä ilmauksia kuten oikealla, vasemmalla.
Lähde: https://www.nkl.fi/fi/kun-kohtaat-nakovammaisen
Kun ympäristöstä näkee pieniä palasia
Kokemusasiantuntija Noora Mäkelä pyytää toimittajaa testaamaan näkövammaisten maailmaa. Sitä varten on kehitetty simulaatiolaseja.
Ensin saan kokeiltavaksi harmaat lasit.
– Niillä näet maailman, kuten minä sen hahmotan, Noora kertoo.
Harmaat lasit peittävät ympäristön. Ihmisten kasvoja en tunnista ollenkaan. Ympäristöstä pystyn hahmottamaan vain valoja ja varjoja. Nooran arkea on, että hän ei tunnista kadulla vastaan tulevaa tuttavaa.
Seuraavaksi testaan putkinäkölaseja.
– Putkinäössä ihmisellä on näkökentästä jäljellä enää keskeinen näköalue, Noora kertoo.
Näen lasien läpi vain pienen pyöreän osan ympäristöstä. Kun kohdistan katseen tarkasti, voin nähdä kasvot, mutta en näe lainkaan ympäristöä. Putkinäkö tuntuu epätoivoiselta. Olisi vaikea kävellä kadulla, kun ei näkisi, mihin astuu.
Seuraavana testissä ovat lasit, jotka näyttävät maailman repaleisena. Näkökentässä on näköaluetta, mutta myös sameita tai täysin sokeita alueita. Tältä maailma näyttää, jos esimerkiksi diabetes aiheuttaa silmäsairauden, retinopatian.
Testi on tehokas. Lähtiessäni juttukeikalta katselen ympäristöä eri tavalla. Olen onnellinen, että näen vielä poutapilvet ja kirsikan kukat. On kevyt kävellä, kun ei tarvitse pelätä kompastumista jalkakäytävällä. Tällä keikalla päätän, että jatkossa käytän useammin aurinkolaseja, sillä auringon UV-säteily lisää harmaakaihin ja silmänpohjan rappeuman riskiä.
Teija Uitto
teija.uitto@uudenkaupunginsanomat.fi
