Todellisuutta ohjailevat pyrkivätkin siihen, että menetämme kykymme nähdä sen minkä jo vanhastaan on tiedetty olevan totta. Tämä tapahtuu muokkaamalla jatkuvasti mielipiteitämme. Toisinaan osuvat oikeaan mutta toisinaan taas eivät.
Näissä olosuhteissa mielikuvamme maailman tapahtumista muuttuvat ja totuutta voidaan muokata sitä ohjailevien tarkoittamaan suuntaan. Totuuden muokkausta edesauttaa jatkuvasti muuttuva ympäristömme. Näin emme edes tiedä mikä osa muutoksesta on seurausta ohjailusta ja mikä osa johtuu tosioloista. Erityisen harhaanjohtavaa on se, että käsitystemme kääntyminen etenee hiipivin askelin ja lähes huomaamattamme.
Usein pyritään mitätöimään vanhat opit väittämällä, että kysymyshän on kehityksestä. Koska uudet nykyaikaiset opit saisivatkin jo astua vanhentuneiden käsitysten tilalle. Mutta mitenkähän mahtaa olla?
No otetaanpa tarkasteluun esimerkiksi taustalla piilevä uusi oppi kaiken pysyvyydestä. Tähän saakka on opetettu, että mikään ei ole täällä pysyvää. Ajatelkaapa itseänne niin tiedätte. Olemme vain täällä käymässä ja kun tuuli käy ylitsemme, niin meitä ei enää ole.
Mutta uuden opin mukaan jatkuvuus turvataan ostamalla aikaa ja maailma paremmaksi. Keneltä? Noin kaksikolmattaosaa väestöstä asuu kehittyvissä maissa, mikä tarkoittaa nyt noin 6 miljardia asukasta ja joka on varsin nopeasti lisääntymässä 10 miljardiin korkeampaan elintasoon pyrkivään.
Nämä ovat nuoria ihmisiä. Ei siihen taida maailman luonnonvarat riittää, jotta nämä saavuttaisivat sen kulutustason joka kehittyneissä maissa nyt on. Vain se on varmaa, että kaikki menee eikä piisaa, mutta saastuminen senkuin lisääntyy.
Viimeiset hyödyntämättömät luonnonvarat ovat huomattavan suurelta osin venäläisten hallussa. Ja he näyttävät haluavan niitä pitää maailmankaupan ulottumattomissa hankkimalla suoja-alueita ympärilleen ilman, että pitävät väliä suojamaiden tuhoutumisestakaan.
Tämä on samalla johtamassa eristäytymiseen, joka tulee kestämään aikansa kunnes suuret luonnonvarojen puutteessa olevat ryntäävät kimppuun saalista saamaan. Tässä on esimerkki siitä, että vanhat opitkaan eivät aina kokonaan pidä paikkaansa, vaan on kyettävä näkemään, että asetelmat ovatkin osin toisin kuin mihin on totuttu. Eihän suojautuminen mikään mahdoton ajatus liene ollut. Mutta kun mukana ilmeisesti on ollut paljon muutakin.
Reino Alho