Runonkulman Gallerian toukokuun näyttelynä avautui tiistaina turkulaisen Pauliina Runolan valokuvanäyttely Keskinäisriippuvuus . Pelkistä valokuvista ei kuitenkaan ole kysymys, vaan esillä on teoksia, joiden pohjalla on valokuva, mutta joita on sen jälkeen työstetty muun muassa ompelemalla.
– Olen syntyjään turkulainen, mutta asuin pitkään Kalannissa, kävin siellä koulut ja kirjoitin aikanaan Uudenkaupungin lukiosta. Tällä hetkellä opiskelen Pekka Halonen Akatemiassa Tuusulassa, hän kertoo.
Pauliina on aiemmin myös piirtänyt, maalannut ja tehnyt taidekäsitöitä ja siinä sivussa kyllä aina valokuvannutkin. Hän tykkään kokeilla erilaisia juttuja ja yhdistellä erilaisia asioita.
– Minulla on Helsingin seudulla ollut valokuvatöitä parissa yhteisnäyttelyssä, mutta nyt tämä Runonkulman näyttely on ensimmäinen oma näyttely.
– Koen taiteen tekemisen vastuulliseksi, mutta koen taiteen olevan myös itsearvoista ja monin tavoin hyödyllistä sekä tekijälleen että kokijalleen.
Luonto, ympäristö ja ihminen sen keskellä on aina kiinnostanut Pauliinaa. Hän haluaa taiteellaan haastaa ja herätellä huomaamaan kaikkialle kurottelevat hierarkkiset ihmiskeskeiset uskomukset.
– Ihmisen ja elollisen ja elottoman luonnon keskinäinen riippuvuus on tieteellisesti todettu juttu, siitä huolimatta käyttäydymme kuin tämä ei koskisi meitä, vaan napsimme poikki yhteisen elonkirjon säikeitä, Pauliina totesi näyttelyn avajaisissa.
Erilaisilla systeemeillä on monimuotoisuuden suhteen raja, jonka jälkeen toiminta vaarantuu. Olemmeko erillisyyden huumassamme ylittämässä tuota rajaa, hän kysyi.
– Tällä näyttelyllä haluan kutsua ihmettelemään ihmisen osaa tässä elon kirjon monisäikeisessä verkostossa. Kuinka ihmeellisiä asioita kaikkialla onkaan, kuinka ihmeellinen on oma ympäristö. Suuntaamalla katseemme ympärille, voimme huomata, että emme olekaan yksin.
Näyttelyn työt ovat kaikki syntyneet viime ja tämän vuoden aikana. Lopullinen valinta esille asetettavien töiden suhteen tehtiin vasta näyttelyn pystytysvaiheessa tilan toimivuuden perusteella.
– Osassa töitä kuvataan nimenomaan ihmisen ja luonnon keskinäisriippuvuutta, osassa taas tuodaan esille monimuotoisuutta yksityiskohdilla, ajatuksella että lähelläkin on ihmeellistä kun vaan huomaa pysähtyä katsomaan.
Pauliina ei kulje koko aikaa kameran kanssa, mutta liikkuu paljon luonnossa ja saattaa palata myöhemmin kuvaamaan jotain havaitsemaansa yksityiskohtaa.
– Osa töistä taas on ”rakennettu” ihan etukäteen suunnittelemalla, ainakin ne työt, joissa on ihmisiä mukana.
Jussi Arola