
Uudenkaupungin nuorisopalvelut järjestävät jälleen monipuolisia nuorille suunnattuja tapahtumia kesällä, kun koulujen kesälomat alkavat. Ohjelmaan kuuluu paljon viime vuosista tuttuja tapahtumia, mutta nuorten toiveiden mukaan kalenterissa on myös jonkin verran uutta.
– Meidän mielestä tosi kiva ja monipuolinen kesä on tulossa. Kaikenlaisia tapahtumia on tiedossa, ja toivottavasti jokaiselle löytyisi jotain mieluisaa tekemistä, etsivä nuorisotyöntekijä Nina Kuusisto-Huuskonen toivoo.
Kesän etukäteen suurin panostus nuorisopalveluiden ohjelmassa on 16.6. Santtiorannan leirintäalueella järjestettävä Santtiofest. Illalla viidestä kahdeksaan auki oleva tapahtuma sisältää erilaisia kesäaktiviteettejä ja musiikkia.
– Paikalla on dj, vaahtobileallas ja nuorisovaltuuston pystyttämä Nuva lounge rannalle. Nuoret pääsevät suplautailemaan ja pientä purtavaa voi ostaa. Saatavilla on myös mocktaileja. Tapio Pääkkö on isona apuna järjestelyissä, nuorisopalvelujen vastaava Jennika Salonen sanoo.
Santtiofest on nuorten toivoma tapahtuma, johon on haettu vaikutteita Raumalla järjestettävästä OtaChill-hengailutapahtumasta. Nuorisopalvelu on markkinoinut tapahtumaa myös lähialueille, joten toiveissa olisi yleisöryntäys.
– Nuoret ovat sanoneet, että vaikka kaupungissa tapahtuu kaikenlaista, nuorille suunnatut isommat tapahtumat puuttuvat kokonaan, etsivä nuorisotyöntekijä Erika Raitanen huomauttaa.
Kesäkuun ohjelmaan kuuluu varsin täynnä oleva perinteinen Särkänniemen reissu sekä myös sateenkaarevien nuorten ryhmätoimintaa, joka on tarkoitettu yli 12-vuotiaille. Ryhmä kokoontuu Uudessakaupungissa nuorisotalo Vantissa 12.6. ja Kalannin nuorisotalolla 5. ja 19.6.
Keskiviikkoisin järjestetään päiväsaikaan avoimia piknikkejä, joita järjestetään keskustassa, Lokalahdella, Pyhämaassa ja Kalannissa. Kolmena torstaina on luvassa rentoa frisbeenheittoa alueen radoilla.
Tuleville seiskaluokkalaisille järjestetään kesäkuun aikana kolme seiskapäivää, joista ensimmäinen on 6.6. Vantissa, 13.6. Kalannissa ja 20.6. pitempi päiväleiri Kalannin Erämiesten majalla.
– Tarkoituksena on tehdä nuorten toiveiden mukaisia puuhia ja hakea ryhmäytymistä ennen uuden lukuvuoden alkua. Toivomme nuoria rohkeasti osallistumaan päiviin, koulunuorisotyöntekijä Iida Valtala selventää.
Kuun lopussa 26.–29.6. Vantissa on tuleville 7.–9.-luokkalaisille tarkoitettu pelileiri, jossa nuoret saavat pelailla keskenään kaikenlaisia pelejä esimerkiksi konsoli-, lauta- tai ulkopelejä.
– Leirille voi ilmoittautua joko yhteen tai useampaan päivään. Päivä kestää yhdeksästä kolmeen, mutta haluamme korostaa, että osallistuja voi tulla myös myöhemminkin, jos tulee vaikka kauempaa, nuoriso-ohjaaja Marjo Koskinen kertoo.
Pääsääntöisesti kesän aikana nuorisotalo Vantti keskustassa on avoinna torstaisin ja Kalannin nuorisotalo tiistaisin.
Heinäkuussa ohjattua toimintaa on hieman supistetummin, mutta nuorisotalot pysyvät samalla lailla auki, kuten kesäkuussa. Kesäpiknikit jatkuvat säävarauksella sekä etsivä nuorisotyö on koko kesän ajan tavoitettavissa, kuin myös muut nuoriso-ohjaajat.
Elokuun alussa Kalannissa pidetään värikuulasota, joka oli jo viime vuonna erittäin suosittu. Suunnitteilla on myös retki Turun Pride-viikolle sekä patikointiretki.
Nuorisopalvelu muistuttaa, että ajankohtaiset ja tarkat tiedot tapahtumista ja ilmoittautumisista löytyvät kaupungin verkkosivuilta sekä nuorisopalveluiden omilta some-tileiltä nimimerkillä Uki Nuoret.
– Tietoa tapahtumista löytyy kaupungin verkkosivuilta myös englanniksi, Jennika Salonen mainitsee.
Vantissa ohjelmaa koulujen päättäjäisviikolla
Koulujen päättäjäisviikolla nuorisotoimi haluaa olla mukana lukuvuotensa päättäneiden nuorten mukana. Torstaina 1.6. kuudesta yhdeksään etsivä nuorisotyöntekijät tarjoavat kakkukahvit Vantissa lukiosta tai ammattikoulusta valmistuville nuorille.
Päättäjäispäivänä lauantaina kuudesta kymmeneen Vantti on kuudesluokkalaisista 17-vuotiaisiin nuorille. Ohjelmassa on muun muassa jäätelötarjoilu jokaiselle kävijälle.
– Lisäksi meillä on pihalla grilli kuumana. Muutakin ohjelmaa on tiedossa, mitä ei vielä olla ehditty lyömään lukkoon, nuorisopalvelujen vastaava Jennika Salonen kertoo.