– Minulle ei riitä se, että onnistun tekemään kauniin kuvan, vaan sillä täytyy olla myös sisältöä ja sanottavaa, toteaa Tarja Karawatski.
Hänen taidegalleria Horisontin seinille ripustama näyttely kantaa nimeä ”Havahtumisia”.
– Toivoisin, että ihmiset katsoisivat vähemmän älypuhelinten näyttöruutuja ja enemmän ympärilleen. Huomaisivat, mitä heidän ympärillä tapahtuu. Tästä ajatuksesta on syntynyt näyttelyn nimi, selventää Karawatski.
Hänelle itselleen tärkein aihe on luonto. Oma asuinympäristö Lokalahden Rantakaupungissa on suuri inspiraation lähde.
– Vaikka valtaosa näistä nyt esillä olevista töistä on tehty sekatekniikalla, niin akvarellivärit ovat minulle se luontevin tapa maalata. Laimennan yleensä myös akryylivärejä niin että ne käyttäytyvät akvarellien tavoin.
– Väreistä tärkein on puolestaan vihreä, sekin tiivis osa luonto, taustoittaa Karawatski töitään.
Valokuvaaminen ja erityisesti luonnon tapahtumien ja ihmeiden kuvaaminen on Tarja Karawatskille toinen intohimo taiteen tekemisen ohella.
– En kuitenkaan halua sotkea näitä kahta aihetta keskenään. Luonnon kopioiminen maalaten ei ole se minun tapani tehdä taidetta.
Kaikki Horisontissa nyt esillä olevat Tarja Karawatsikin teokset ovat syntyneet tämän vuoden aikana.
– Olen aika ahkera tekijä ja kyllä sekin innostaa tekemään kun tietää saavansa tekemiään töitä myös esille, pohtii Karawatski.
Galleria-taidelainaamo Horisontti löytyy Uudestakaupungista Aliseltakadulta ja sinne on vapaa sisäänpääsy.