– Olen tehnyt työtä politiikan kulisseissa ja vastannut järjestötyön edellytyksistä, hän kuvailee aiempaa työuraansa.
Vapun jälkeen Vuolalla alkoi uusi elämä.
– Tai tavallaanhan tämä on comeback. Olen aloittanut työurani noin 40 vuotta sitten Kalannin kunnan hommissa. Olin nuorena tyttönä teknisen toimiston sihteerinä.
Vapun jälkeisenä tiistaina Hanna Vuola aloitti aktivointikeskus Puustin palvelukoordinaattorina sekä työpaja Väiskin tiimivetäjänä. Vuola on vähän kuin talon emäntä, sillä hän vastaa yhteydenpidosta ja yhteistyöstä Puustissa, jossa on saman katon alla monta toimijaa. Kierrätyskeskus on teknisen toimen alaisuudessa, Puustintuvassa ja Soihtu-tiimissä (entinen Arvo) työskentelee Varsinais-Suomen hyvinvointialueen työntekijöitä ja Väiski kuuluu työllisyys- ja elinkeinopalveluihin.
– Sitten meillä on vielä lukuisia yhteistyökumppaneita, Vuola sanoo.
Hän on selvästi innostunut uudesta työstään ja siihen on montakin syytä:
– Jo viikon kokemus on laajentanut näkökulmaani siitä, mitä ihmisille voi kuulua. Meidän tehtävänä täällä Puustissa on auttaa ihmisiä elämässä eteenpäin, hän kiteyttää.
Ministereiden ja kansanedustajien kannoilla sekä politiikan parissa pörrätessä ei nähnyt aina ihmiselämän varjoisimpia sopukoita. Puustissa ne tulevat tutuiksi.
– Onhan tämä eri maailma. Yhteiskunnan asiat ja ongelmat avautuvat ihan eri tavalla. Jokaisella asiakkaalla on omanlaisia haasteita, hän kuvailee.
Ihmisten elämään liittyy yksinäisyyttä, työelämästä ja koulutuksesta syrjäytymistä, sairastumisia ja menetyksiä.
– Siksi on hyvä, että tällainen paikka on olemassa. Tulevalle hallitukselle lähettäisin sellaisia terveisiä, että tällaisia paikkoja tarvitaan. Näiden rahoituksesta ei saa karsia.
– Hyvinvointialueella pitäisi muistaa, että ei kaikilla ihmisillä ole älypuhelinta. On tärkeää, että on myös lähipalveluita ja palveluita, joissa voi kohdata toisen ihmisen.
Hanna Vuola myöntää, että nyt on joka aamu sellainen olo, että tekee varmasti tarpeellista työtä. Kun saa jonkun hymyilemään, se antaa voimia itsellekin.
Työpaja Väiskissä tehdään monenlaista. Väiskissä toimii nuorten ja yli 30-vuotiaitten ryhmiä. Työ on hyvin monipuolista ja sen tarkoituksena on valmentaa koulutukseen tai työelämään sekä ottaa arkiset asiat haltuun.
– Viime viikolla kävimme haravoimassa, laitamme yhdessä ruokaa ja monenlaista muuta puuhaa.
Puuhatessa keskustellaan monista asioista. Vuola kertoo ilahtuneensa, kun eräs ulkomailta Suomeen muuttanut kehui Suomen sote-palveluita.– Hän sanoi, että omassa maassaan ei voisi saada vastaavia palveluita. Kunpa vain suomalaisetkin havahtuisivat, kuinka hyvät palvelut meillä on.
Aktivointikeskus Puustin väen kanssa aiomme hakea laatumerkkiä.
– Sillä pystymme osoittamaan, kuinka vaikuttavaa tällainen palvelu on, hän perustelee.
Vuola pois kaupunginhallituksesta
Teija Uitto
Hanna Vuola joutui jättämään kaupunginhallituksen tullessaan töihin tehtävään, joka on kaupunginhallituksen alaisuudessa. Hänen tilalleen 2. varapuheenjohtajaksi valittiin Veli-Matti Virtanen (kesk.). Valtuustossa Vuola jatkaa.
Sanotaan, että kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Näin kävi Hanna Vuolalle. Hänet nimettiin Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n hallitukseen. Lisäksi hän on sen kuntajaoston jäsen.
KT neuvottelee valtakunnalliset virka- ja työehtosopimukset ja kehittää työelämää.