Kourallinen nuoria miehiä on kantamassa laiturilta pitkää lautaa kohti rantamuseon vieressä olevaa traktoria. Toinen porukka hakkaa vasaroilla päreitä kiinni räystääseen.
Kolmas ryhmä upottaa kymmeniä ja taas kymmeniä päreitä suureen saaviin. Tältä näyttää Pyhämaan Telakanrannan rantamuseon uuden katon teko, joka on aloitettu vain hetki sitten.
– Tai urakkahan alkoi jo torstaina, kun lapioimme vajaan kahden tunnin talkoilla vanhat päreet pois. Nämä uudet päreet saapuivat tähän rantaan perjantain vastaisena yönä yhden aikaan, Pyhämaan kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Petteri Pitkämäki kertoo.
Kotiseutuyhdistyksen omistaman rantamuseon katto on uusittu viimeksi vuonna 2004. Harmaantuneet ja lohjenneet päreet olivat jo aikansa eläneitä, mutta aluskate on vielä hyvässä kunnossa, joten sen uusimiselle ei ollut tarvetta.
– Uudet päreet on höylätty torstaina Piikkiössä ja olemme pitäneet tarkkaa huolta siitä, että ne ovat pysyneet koko ajan kosteina. Kuiva päre halkeaa helposti ja sitä emme halua, Pitkämäki lisää.
Ammattiopisto Novidan toisen vuoden rakennusalan opiskelijat ovat saaneet tehtäväkseen päreiden kiinnityksen. Nyt tehdään katon toinen lape ja se on kooltaan 35 neliötä. Edessä on tuhansien päreiden kiinnitys.
– Lyhyet naulat loppuivat jo, hakeeko joku lisää, kysyy yksi oppilaista.
– Lyhentäkää niitä pitkiä nauloja sirkkelillä ja tehkää kaikista saman mittaisia. Muistakaa suojalasit, oppilaiden töitä valvova rakennusalan opettaja Marko Saarinen ohjeistaa.
Saarisen lisäksi oppilaiden töitä seuraa kaksi paikallista rakennuspuolen konkaria: Markku Hannula ja Teijo Laihonen .
– Yleensä päreet ovat kuusta, haapaa tai mäntyä. Toisinaan puussa on liikaa oksia, joten päreiden teko ei onnistu. Nämä päreet on höylätty männystä ja ne näyttävät oikein hyviltä, traktorin lavalla nuorten kanssa seisova Hannula kertoo.
Hän on jo tovin silmäillyt aamuauringossa urakoivia opiskelijoita. Innokkaita poikia tuntuvat olevan, hän toteaa.
– Urakan alussa meni vähän ylimääräistä aikaa ennen kuin tehtävänjako selkeni, mutta sen jälkeen homma on edennyt rivakasti, Hannula summaa.
Hannula on saanut pärekaton tekoon liittyvän opin isältään, jonka työskentelyä hän seurasi pienenä poikana.
– Olen jo yli 80-vuotias, joten onhan tässä muutaman päreen ehtinyt tehdä, Hannula naurahtaa.
– Hei huhuu, tuokaas nyt lisää niitä päreitä, hommat seisoo, huutaa yksi katon räystäällä olevista opiskelijoista alhaalla seisoville luokkatovereilleen.
Hannulan vieressä seisovat laitilalainen Max Hyttilä ja kalantilainen Elias Erholtz . He ovat muiden Novidan rakennusalan opiskelijoiden tavoin ensimmäistä kertaa tekemässä pärekattoa.
– Vaikuttaa mukavan selkeältä hommalta ja onhan meidän tärkeää nähdä perinnerakentamistakin, Hyttilä sanoo.
Tulivatko miehet alalle päätyäkseen perinnerakentajiksi vai kiinnostaisiko heitä tulevaisuudessa työ vaikkapa suurissa rakennusalan yrityksissä?
– Minua kiinnostaa fyysinen työ ja se, että rakennusalalla pääsee tekemään käsillään. Olen harkinnut oman yritykseni perustamista, mutta ensin on saatava vähän työkokemusta suuremmissa firmoissa, Erholtz pohtii.
Rakennusalan toisen vuoden opinnot koostuvat pääasiassa erilaisista harjoituskohteista. Novidalla on Ekolehtilässä kaksi omaa omakotitalorakennustyömaata, mutta oppilaitos ottaa vastaan myös erilaisia urakoita. Opettaja Saarisen mukaan perinnerakentamiseen liittyvä päreiden laitto on opettelua sekä oppilaille että hänelle itselleen.
– Olen kerran aiemmin ollut tekemässä pärekattoa, joten ei päivän kokemuksella vielä kauheasti neuvota, Saarinen toteaa.
Aiemmin katon reunaan kannettu pitkä lauta on Saarisen mukaan ohjuri, tai pyhämaalaisittain riia, niin kuin perinnetietäjä Laihonen kiirehtii sanomaan.
– Sen avulla ohjataan ensimmäisten päreiden laittoa. Ne kun ovat muita lyhyempiä, jotta katon reunasta saadaan suora. Valmiissa katossa on parhaimmillaan päällekkäin neljä pärekerrosta, Laihonen lisää.
Päreurakka etenee järjestelmällisesti ja ripeästi. Ihan ilmaista lystiä rantamuseon korjaaminen ei ole, vaan kotiseutuyhdistyksen Pitkämäen laskelmien mukaan katon toisen lappeen päreiden uusiminen maksaa noin 2 500 euroa.
Se menee kotiseutuyhdistyksen pussista, mutta töiden toteuttamiseen on haettu myös avustusta.
– Yhdistyksemme omistaa kiinteistön, joten vastaamme museon toiminnasta ja kiinteistön kunnosta. Kunhan saamme rakennuksen parempaan kuntoon, niin rantamuseokin voisi olla jatkossa vähän useammin auki. Varsinkin, kun kaupungin on tarkoitus muutenkin kunnostaa tätä rantaa, Pitkämäki toteaa.
