
Kaksi peliä, täydet kuusi sarjapistettä ja maaliero 9–2. Siinä uljaan näköinen tilastorivi, jonka UPK:n miesten poppoo on toistaiseksi viitosdivarissa saanut aikaiseksi. Avausottelu vieraskentällä meni tiukaksi, mutta Kuuvuoren Laaki kaatui lopulta maalein 2–3.
Kotikentällä UPK pisti ranttaliksi. Ruskon Pallo pysyi näennäisesti pelissä mukana, mutta Eemeli Salinin tai Severi Marttilan saadessa pallon vierasjoukkue painoi paniikkinappulaa kaikilla raajoilla.
UPK:n hyökkäysvoima tuotti jatkuvasti vaaratilanteita ja lopputulos oli sen mukainen. Tennislukemat tulivat ensimmäisestä kotipelistä pelin päättyessä 6–0.
Vieraspelissä maaliverkkoa vinguttivat Thamer Tuama , Eemeli Salin ja Serhii Nadozhnyi .
Kotipelissä maali nähtiin jo ensimmäisellä minuutilla, kun vuodesta toiseen ikälukemia pilkkanaan pitävä Vesa Salin teki avausosuman. Seuraavaksi oli sitten Eemelin vuoro, kun salibandykentiltä taas viheriöille palannut taituri kirmasi tekemään 2–0-maalin. Sama mies oli asialla myös 3–0-osumassa. Lopuista maaleista vastasivat Severi Marttila, Ilari Lehtola ja Joel Jäspilä .
UPK:n joukkue on tänä vuonna pitkälti viime vuoden kaltainen. Kokeneemman kaartin ei tarvitse kantaa kaikkea vastuuta, vaan 2000-luvulla syntyneitä pelaajia on paljon.
Juniori-ikäisiä on niin Uudestakaupungista kuin Laitilasta. Pelaajat sahaavat UPK:n ja sarjaporrasta alempana pelaavan Jyskeen väliä, kun tämä on sääntöjen mukaan mahdollista. Valmennuksen päävastuu on Severi Marttilalla, joka toimii myös pelaajana.
Ylivoimaisesti mielenkiintoisin uusi nimi löytyy tolppien välistä. Äijämäisen varmoin ottein joukkojaan johtanut Joni Herrala on tuttu mies koriksen ystäville. Korisliigassa pitkään pelannut Herrala siirtyi Korihaihin viime kaudella. Futismolarin tausta on juniorivuosilta vankka ja UPK:n kapteenin Jaakko Lahden pyynnöstä Herrala pisti nappikset taas jalkaan.
– Pelasin HJK:n ikäkausijoukkueissa ja pärjäsinkin siellä. Samassa joukkueessa mun kanssa pelasi esimerkiksi maajoukkuepelaajat Joel Pohjanpalo ja Robert Ivanov . Nyt on ollut 12 vuoden tauko, etten ole pelannut lainkaan. Kyllä oli jalat aluksi kipeät treenien jälkeen, mutta nyt tähän alkaa tottua, Herrala kertoi.
Montaa kertaa ei Herrala joutunut kotipelissä pallon eteen venymään, mutta nykymolarin pelinjohtajamaista tyyliä hän näytti useasti. Pelistä nauttiminen paistoi läpi.
– Hienoa pelata kilpaa välillä jotain muuta kuin korista ja vielä mukavalla porukalla. Tämä on sen verran hyvä porukka, että homma näyttää välillä ihan oikeasti jalkapallolta, Herrala vitsaili.
UPK matkaa torstaina TPK 2:n vieraaksi ja kotinurmelle palataan perjantaina 19.5. Lohkossa on 12 joukkuetta, joista kaksi viimeistä lähtee sarjaporrasta alemmas. Sarjan voittaja pääsee jatkokarsintaan ja yrittämään paikkaa nelosdivariin.
Juha Laine