Vaasan keskimatkoilta SM-plakettien palkintoja

0
SM:ssä hienosti menestynyt VaRan Leo Koistinen on kilpaillut tänä keväänä vähemmän, jotta jaksaisi keskittyä suunnistuksen suoritukseen. Kuntorasteista hän nauttii enempi kävellen.

Keskimatkojen Suomen mestaruuskilpailun palkinnoista suunnistettiin lauantaina Vaasassa. Uudenkaupungin seudulle irtosi rannikon vaativasta, kivipohjaisesta maastosta kolme plakettia, joista kaksi Vakka-Rastille.

Öjbergetin talviurheilukeskuksen lähirinteet ja yhden kunnollisen nyppylän päällystä oli kisakenttänä. Pienipiirteisellä alueella parhaiten eli neljänneksi sijoittui tarkka karttamies, VaRan Leo Koistinen H75-sarjassa.

– Tulos ja palkinto oli yllätys itsellenikin. Lämmitti mieltä, kun pystyin päihittämään monta sellaista kaveria, joille en yleensä ole pärjännyt, summasi Kalannin Koistinen hyvillä mielin.

– Olihan siellä aivan kamalaa kivikkoa, jossa ei päässyt kunnolla juoksemaan. Piti katsoa, mihin jalkansa asettaa. Mutta kun tarkasti meni rasteille, se riitti.

Koistisen kahden kilometrin radalla oli yhdeksän rastia. Kärjestä hän jäi kolmisen minuuttia ja mitalista 31 sekuntia. Aamupäivän karsinnassa Leo sijoittui kymmenenneksi.

– Kisassa kulki loppusuorakin vauhdilla. Olihan se yllätys, kun vielä torstaina juoksin pm-yleisurheilussa 1500 metriä radalla Paavo Nurmen stadionilla Turussa, ilman pahempaa jälkijumia, jutteli Koistinen poikkeavasta valmistautumisestaan SM-suunnistukseen.

Vaasassa viime kauden tuplamitalisti Timo Helin sijoittui viidenneksi H55-sarjassa. Eroa keulaan tuli alle kaksi minuuttia. SM-mitali kiilteli puolen minuutin päässä, joten tasaisen tiukkaa oli ex-maajoukkuemiesten kärkiryhmässä.

Aamun karsinnassa Helin sijoittui neljänneksi. Iltapäivän A-finaalin 50 osanottajan joukossa Laitilan Jyskeen Asmo Vuorenpää sijoittui yhdeksänneksi.

Kolmas SM-plaketin palkinnon saavuttanut oli Rasti-Lukkoa edustava pyhärantalainen Helena Mannervesi D75-sarjassa. Hänen sijoituksenaan 15 osanottajan ikäryhmässä oli kuudes tila.

H60-sarjassa Jyskeen Jussi Elo sijoittui 17. tilalle ja H50-sarjassa Juha-Matti Suominen 18. tilalle. D70-sarjassa VaRan Sirja Karru oli 25. tilalla ja D45-sarjassa Tuulikki Karru 29. tilalla.

Niin sanotuista ykkösryhmän sarjoista ei lauantaina tullut palkinnoille nostaneita onnistumisia Uudenkaupungin seudulle. Sijoituksellisesti paras oli MS Parmaa edustavan Jussi Ankelon 15. tila H18-sarjassa. H16-sarjassa Tuomas Ankelo suunnisti 19. tilalle ja D20-sarjassa Elisa Pirilä 31. tilalle.

Naisten pääsarjan keskimatkalla Elsa Ankelo sijoittui 18. tilalle, vajaa viisi minuuttia tasaisesta kärjestä jääneenä. SM-rasteilta puuttui muutamia maajoukkueurheilijoita, jotka ovat jo Sveitsissä valmistautumassa kesäkuun alun MM-näyttökisoihin.

Jyske kolmas

 

Lakeuden viestissä

Veijo Viitanen

Laitilan Jyske sijoittui kolmanneksi H150-sarjassa Lakeuden viestissä sunnuntaina. Suunnistukset kilpailtiin Seinäjoen Nurmossa, ja pääsarjoissa oli kyseessä Viestiliigan vuoden kolmas osakilpailu.

Jyskeen ikämiesten joukkueessa viestiä kuljettivat Asmo Vuorenpää , Jukka Suominen ja Jussi Elo . Jyskeläiset taistelivat kovasti kakkospaikasta lähinnä Kuortaneen Kunnon kanssa. 11 joukkueen sarjassa Vaajakosken Terä oli ylivoimainen.

Miesten 90 joukkueen viestin voitti Ikaalisten Nouseva-Voima. MS Parman ykkönen oli yhdeksäs ja kakkonen 32. tilalla. Seuran nelosjoukkueen ankkuroi 44. tilalle Kalannin Tuomas Ankelo . Parman kolmosjoukkueen juoksun avasi Jussi Ankelo , maalissa kolmikko oli 60. tilalla.

Naisten kolmen osuuden nopein oli Lahden Suunnistajat-37. MS Parma oli 14. tilalla ja toisen osuuden suunnisti kerrassaan vauhdikkaasti Elsa Ankelo . Hänelle toiseksi paras osuusaika yli 70 joukkueen viestityksessä.

Veijo Viitanen