Valitse kahdesta pahasta

0

Varsinais-Suomen hyvinvointialue avasi toukokuun alkupuolella verkkokyselyn. Kyselyn vastauksia käytetään Varhan palvelustrategian laatimisessa. Sen painoarvo on siis suuri.

Varhan kysely herätti ihmisissä kiukkua, se näkyi heti sosiaalisessa mediassa. Vastaajat kokivat, ettei kysely ollut aito, vaan kysymyksillä ohjailtiin vastaajia. Närää herätti sekin, että vastaajien piti valita heidän mielestään kahdesta huonosta vaihtoehdosta. Kyselystä syntyi mielikuva, että palveluja digitalisoidaan ja keskitetään rajusti. Etenkin täällä Vakka-Suomessa kyselystä heräsi huoli, että onko tarkoitus keskittää palvelut kokonaan Turkuun, vaikka tuskin Varha siihen päätyy.

Nyt myös aluevaltuutetut ovat puuttuneet kyselyyn. Aluehallituksen toinen varapuheenjohtaja Niina Alho (sd.) ja aluevaltuutettu Olavi Ala-Nissilä (kesk.) pitävät kyselyä epäonnistuneena (TS 29.6.). Alho vaatii jopa uutta kyselyä.

Kun kyse on näinkin tärkeistä asioista kuin ihmisten terveydenhuollon ja sosiaalitoimen palveluista, kyselyn pitäisi olla hyvin harkittu. Kyselyssä piti vastata esimerkiksi, olisiko valmis hakemaan palvelunsa vähän kauempaa, mutta ei määritelty kuinka kaukaa. Pitäisikö Kustavista lähteä lääkäriin Turkuun tai Uuteenkaupunkiin, vai vain Taivassaloon?

Valitettavasti kyselystä syntyi tosiaan sellainen käsitys, että virkamiehillä on jo ajatus siitä, miten palvelut järjestetään. Kyselystä haettiin vain perusteluja edessä oleville vaikeille päätöksille.

Varha oli perustellut kysymysvaihtoehtojaan taustoittamalla tilannetta. Saattaa olla, että vastaajat kokivat juuri nämä taustoitukset johdatteleviksi. Toisaalta voi olla niinkin, että osa vastaajista järkyttyi ja reagoi siksi niin voimakkaasti. Kaikki tuskin ovat ymmärtäneet, kuinka vaikea sote-puolen tilanne on. Työntekijäpula on jo nyt vaikea ja eläköitymisen myötä työvoimapula tästä vain pahenee. Samanaikaisesti väestö vanhenee ja tarvitsee enemmän palveluita.

Teija Uitto

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän