Vilja Lahdenperä oli jo lapsena kiinnostunut mekoista, mutta pitseillä ja tylleillä hienostelun sijaan hän pelasi kahden pikkuveljensä kanssa vesisotaa ja kiipeili puissa.
– Voihan sitä kuralätäköissäkin kontata polvet ruvella ja olla poikatyttö, mutta silti prinsessamekko päällä, hän nauraa.
Elämä on kuljettanut laitilalaissyntyistä Lahdenperää niin, että hän on nykyään Taivassalossa asuva viime vuosituhannen vaatteiden asiantuntija. Nyt ei ole väliä, pukeutuuko hän housuihin vai mekkoon, mutta se on tärkeää, että vaatteella on sielu ja tarina.
– Olen aina halunnut jotenkin erottua pukeutumistyylilläni. Kuljin 1990-luvun teininä vanhempieni 1970-luvun vaatteissa. Minulle oli tärkeää, että vaatteeni olivat värikkäitä ja niissä oli yksityiskohtia. Pukeudun tilaisuuksiin mieluummin aina vähän yli kuin ali, hän kertoo.
Lahdenperä on kiertänyt kirpputoreja jo ennen kuin siitä tuli muodikasta. Hän etsi sopivia tai melkein sopivia vaatteita ja muokkasi niitä mieleisekseen.
– Silloin 1990–2000-luvun vaihteessa kirppikset olivat täynnä 1970- ja 1980-luvun vaatteita, mutta nyt kysytään eniten 1990-lukua. Muoti toistaa itseään, mutta en ole tarpeeksi vanha pukeutumaan ysärin vaatteisiin, koska muistot ovat liian tuoreita, vuonna 1980 syntynyt Lahdenperä toteaa.
Tällä hetkellä hänellä on yllään sähkönsininen huopahattu 1980-luvulta, 1960-luvun sinivihreä paita ja 1950-lukua jäljittelevät, mutta uustuotantoa olevat farkut. Vaatetus on hänen arkeensa tyypillinen, mutta mieluiten hän pukeutuisi art decoa tai jugendia henkiviin juhlavaatteisiin.
– Nyt silmääni miellyttävät 1910–1940-lukujen vaatteet, silloin naisen rooli oli murroksessa. Hiukset ja helmat lyhenivät, korsetit hylättiin ja naiset alkoivat käyttää housuja.
Kiinnostus muotiin ja ekologiseen elämäntapaan teki Lahdenperästä lopulta vintage-puodin yrittäjän Taivassaloon. Alun perin liikkeen oli tarkoitus aueta keväällä 2020, mutta korona muutti suunnitelmia. Lopulta putiikki avasi ovensa saman vuoden heinäkuussa. Nyt Lahdenperä etsii ja myy vintage-aarteita työkseen Armida second hand&vintage -liikkeessä.
– Armida on isoäitini toinen nimi. Hän oli esteetikko, joka tykkäsi kauniista vaatteista ja koruista. Minulle Armida tarkoittaa hienostunutta rouvaa, joka pukeutuu arvoisellaan tavalla.
1900-luvun alkupuolella syntynyt Armida arvostaisi varmasti esimerkiksi Viljan putiikin keskellä olevan vitriinin aarteita. Sinne on kerätty kauniita huulipunaholkkeja ja puutereita 1950-luvulta, käsilaukkuja 1920-luvulta, eri aikakausien koruja, sukkanauhoja, peilejä ja kampoja.
Näitä ja muita putiikissa olevia vaateaarteita on kerätty jo pidemmän aikaa. Tuotteita tarjotaan Lahdenperälle esimerkiksi ihmisten omista kaapeista ja kuolinpesistä, mutta hän ostaa niitä myös huutokaupoista, kirpputoreilta ja markkinoilta.
Lahdenperä muistaa jokaisen vaatteen ja esineen tarinan, mutta ei tyrkytä niitä ostajalle.
– Tarina on minulle tärkeä osa vaatetta. Minusta on kuitenkin kiehtovaa, että valtaosa täällä olevista vaatteista on vanhempia kuin niiden tulevat omistajat.
Putiikissa vaaterekit on järjestetty selkeiksi kokonaisuuksiksi. Nahkatakit, hepenet, essumekot, juhlavaatteet, bleiserit, paidat, housut ja hameet ovat erikseen. Korut löytyvät yhdestä paikasta, samoin käsilaukut ja kengät. Hattuja on ripoteltu ympäri myymälätilaa.
Vanha koulun liikuntasali vaikuttaa satumaailmalta, jonka jokaisen nurkan takaa voi löytää aarteita.
– Alkuun minulla oli 34-neliöinen vuokratila Taivassalon keskustassa, mutta omistaja myi kiinteistön, joten muutin tähän Trappulan koulun alakertaan 56-neliöiseen tilaan. Pian sekin tuntui pieneltä. Viime syksystä asti olen toiminut koulun entisessä liikuntasalissa, jossa minulla on yli 200 neliötä.
Eniten Lahdenperän putiikista haetaan keltaisia, punaisia, oransseja ja vihreitä vaatteita. Mitä räväkämpi kuosi, sen todennäköisemmin vaate löytää uuden omistajan.
– Jostain syystä tummansininen tai tumma ruskea eivät kiinnosta vaatteiden väreinä laisinkaan, hän pohtii.
Kestohittejä ovat Vuokon tai Marimekon vanhat puuvillapaidat tai -mekot. Myös 1970-luvun räikeät kuosit tai korkeavyötäröiset farkut kiinnostavat tällä hetkellä ostajia.
– Miehille haluaisin isompaa valikoimaa, mutta he ovat yleensä ostaneet naisia vähemmän vaatteita ja miesten vaatteet monesti käytetään loppuun, joten vanhojen vaatteiden löytäminen on haastavaa.
Moni vintage-putiikkiin astuva kysyy Lahdenperältä vähän kautta rantain, että onko vaatteet huollettu.
– Kyllä on. Jokainen vaatekappale on jäädytetty mahdollisten tuholaisten varalta. Sen jälkeen vaatteet on pesty ja tarvittaessa korjattu. En myy kuin hyväkuntoisia ja varmasti puhtaita tuotteita.
Lahdenperä on pian valmistumassa mittatilausompelijaksi, joten hänelle on tärkeää, että eri vuosikymmenten vaatteet korjataan tyyliin sopivalla tavalla. Harvasta hänen korjaamastaan vaatteesta siis löytyy saumurin jälkiä.
Vintage-yrittäjä ei haalia itselleen nykyistä enempää vaatteita, mutta muutama putiikkiin suunnitelluista vaatteista on löytänyt tiensä hänen vaatekaappiinsa.
– Vintage-kauppias Vilja pukeutuu töissä kiinnostaviin vaatteisiin, mutta koti-Vilja kulkee verkkareissa. Vaatteita on ihana hankkia ja rakastun jokaiseen vanhaan vaatteeseen, mutta minun on ajateltava, että ne saavat paremman kodin ja enemmän käyttöä jonkun muun luona.
Monelle tuttu Vilja
Osa Lahdenperään törmänneistä saattaa pohtia, miksi naisen kasvot vaikuttavat tutuilta. Hän osallistui vuonna 2014 Maajussille morsian -ohjelmaan, joka näytti Viljan arkea omakotitalon remontoijana ja lihakarjan kasvattajana. Ohjelmasta hän löysi mukavantuntuisen Jannen . Ohjelmaa esitettiin seuraavana keväänä televisiossa, mutta sarjaa Vilja katsoi eri miehen kainalossa. Onni löytyi lopulta yllättävän läheltä.
– Taivassalolainen Esa ei osallistunut ohjelmaan, mutta hän näki minut ensimmäistä kertaa television kautta. Hän asui muutaman kilometrin päässä ja kirjoitti minulle kirjeen, jonka kiikutti postilaatikkooni. Nyt meillä on yhteinen maatila ja uusperheeseemme kuuluu kolmen yhteisen lapsen lisäksi myös Esan poika. Olen tyytyväinen, että osallistuin ohjelmaan ja sain siitä valtavasti uusia kokemuksia.
Esa ja Vilja menivät naimisiin 2015 ja perheen yhteiseksi sukunimeksi tuli Kyynäräinen, mutta Vilja allekirjoitti yhä papereita ja vastaili puhelimeen vanhalla nimellään.
– Olin ollut jo niin pitkään Lahdenperä, etten lopulta oppinut käyttämään uutta sukunimeä, siksi vaihdoin sukunimeni takaisin, vaikka olenkin yhä onnellisesti naimisissa, hän täsmentää.
Juttu on julkaistu Uudenkaupungin Sanomien ja Laitilan Sanomien yhteisessä Kesäjussi-lehdessä 30. toukokuuta. Kesäjussiin pääset tutustumaan tästä.
