Yaralla turvallisuus on elämäntapa – Tehtailla järjestetään työturvallisuuspäivä vuosittain

0
Työsuojeluvaltuutettu Ville Keppola ja turvallisuusasiantuntija Rauno Lanne näyttävät, miten 70-kiloinen nukke nousee turvallisesti valjaiden varassa.

Onnettomuuksia ja vaaratilanteita ei kukaan toivo, mutta niiden sattuessa pitää osata toimia oikein. Yaran työturvallisuuspäivässä harjoiteltiin esimerkiksi, miten toimitaan, kun työntekijä on pudonnut monttuun.

Noin 70-kiloisen nuken pelastamiseen vaaditaan kaksi henkilöä, joiden pitää tietää, miten valjaat toimivat.

– Se on totta kai mahdollista, kun säiliöissä työskennellään, työsuojeluvaltuutettu Ville Keppola sanoo tilanteen todennäköisyydestä.

Yaran turvallisuusasiantuntija Rauno Lanne muistuttaa, että kaikenlaisiin tilanteisiin pitää varautua.

– Työntekijät harjoittelevat näitä varten. Heidän kanssaan yhdessä kehitetään turvallisuutta ja esimerkiksi kokeillaan, miten saadaan valjaat päälle, Lanne kertoo.

Keppola mukaan valjaisiin on tulossa kehittyneempi versio, jossa valjaat menevät pään yli, jolloin pudonnut henkilö voidaan nostaa tarvittaessa pystyasennossa aukosta läpi.

Yaran toimipaikoilla eri puolilla maailmaa vietettiin tiistaina turvallisuuspäivää, johon liittyi Safe by choice – valintana turvallisuus -toimintamallille.

– Tämä on siinä mielessä erityinen vuosi, että on 10-vuotisjuhlavuosi Safe by choice -toimintamallille. Vuosien aikana on ollut erilaisia teemoja. Nyt keskityttiin työturvallisuuden pitkään tiehen ja mitä on saatu aikaan, kertoo HESQ manager Tuomo Mäkilä .

Kymmenen vuotta sitten kehitetyn aatteen periaatteena on, että jokainen työntekijä palaa kotiin yhtä terveenä kuin sieltä lähtikin.

Yaran turvallisuuspäivään oli kutsuttu työntekijöiden lisäksi urakoitsijoita ja yhteistyökumppaneita. 70-kiloisen nuken pelastamisen lisäksi Yaran pihalla esiteltiin muun muassa, miten laippasuojat toimivat typpihappovuodon sattuessa.

Typpihapon sijaan kehitysinsinööri Vesa Haaksin valvovan silmän alla roiskui kuitenkin tällä kertaa vesi.

– Turvallisuudella on iso rooli jokapäiväisessä tekemisessä, Mäkilä korostaa.

Iso osa tehtaan turvallisuutta on myös liikenneturvallisuus sekä terveydenhuolto. Myös työvaatteita ja -kenkiä esiteltiin päivän aikana.

Mäkilä kertoo, että työtapaturmia mittaava TRI-indeksi on pudonnut ennätyksellisen alhaalle ja urakoitsijoilla kehitys on ollut vielä parempaa saavuttaen Yaran henkilöstön lukemat.

– Turvallisuus on meille elämäntapa. Koko ajan kehitetään turvallisuutta paremmaksi, sanoo tehtaanjohtaja Teija Kankaanpää .

Kankaanpää on tyytyväinen, että yhtiön johdossa todella tehdään asioita työntekijöiden eduksi, eikä vain puhuta.

– Muistakaa, että turvallisuus on kaikille yhteinen asia. Ei vain itsestä huolehtiminen, vaan myös kaverista, Kankaanpää sanoi puheessaan työntekijöille.

– Jos kaverilla on mieli maassa, niin kysytään kuinka hän voi tänään, hän jatkoi.