
Suomen ja monen muun maan suunnistajat osallistuivat kovan luokan testikilpailuihin Sveitsissä. Lauantain ja sunnuntain rastien radat olivat keskimatkaa, ja tiistaina vuoristorinteitä kavuttiin pitkällä matkalla. MM-katsastuksissa olivat mukana myös Enni Jalava ja Elsa Ankelo .
Vakkasuomalaisten huippujen juoksut eivät nyt onnistuneet siihen malliin, että kutsua maajoukkueeseen ja MM-kisoihin olisi odotettavissa. Kisat suunnistetaan heinäkuun puolivälissä Sveitsin Flims Laaxissa.
Keskimatkan ensimmäisessä testissä Enni Jalava suunnisti 33. tilalle. Eroa parhaaseen suomalaiseen Marika Teiniin tuli yhdeksän minuuttia. Jalavasta Elsa Ankelo jäi vain puolitoista minuuttia.
Molemmilla uusikaupunkilaisilla oli pienipiirteisessä metsässä vaikeuksia. Enni Jalava väänsi nilkkansa jo alussa ja Elsa Ankelo haki ensi tuntumaa sveitsiläiseen maastoon.
Toinen keskimatkan juoksu sujui Jalavalta paremmin ja hän oli suomalaisista kymmenes, vain nelisen minuuttia parhaasta jääneenä. Ankelon suunnistus rinnemaastossa hajosi täysin hyvän alun jälkeen.
MM-näyttökilpailujen kolmas kilpailu tiistaina oli pitkä matka Ftanissa, jossa on runsaasti korkeuseroja ja avoimia vuoristorinteitä. Vajaan kymmenen kilometrin matkalla suomalaisten parhaat olivat Kalevan Rastin Ida Haapala ja MS Parman Maija Sianoja .
– Finaalin kisa oli aika odotetunlainen, ja etenkin alussa riitti tiukkaa penkkaa. Muutamalla rastilla piti piti hieman ihmetellä, mutta selvisin ilman isompia virheitä, iloitsi turkulainen Sianoja.
Suomalaisten kärkiparista Enni Jalava jäi vajaat kymmenen minuuttia ja katsastukseen osallistuneista naisista nuorin Elsa Ankelo 20 minuuttia.
Veijo Viitanen