Uudenkaupungin hautausmaalla suoritettiin tiistaina koruton, mutta koskettava muistohetki, kun Juhani Jyrkän haudalle pystytettiin kaunis hautakivi. Ehti kulua runsaat kolme vuosikymmentä ennen kuin tämä kunniavelka saatiin hoidetuksi. Sen velan synnyttivät vainajan perin poikkeukselliset elämänvaiheet.
Jalkaväkirykmentti 56:n vakkasuomalaiset miehet löysivät jatkosodan aikana vuonna 1941 metsästä kuusen alta piilosta yksinäisen noin kymmenvuotiaan pojan ja ottivat hänet ottopojakseen. Poika, jonka alkuperäinen nimi oli Ivan Utkin, tuotiin myöhemmin Kalantiin Palpan taloon, jossa hän sitten varttui.
Jalkaväkirykmentti 56:n historiakirjassa kerrotaan, että yksinäinen poika löytyi elokuussa 1941 Vieljärveltä. Lokakuun lopussa samana vuonna Erkki Luntamo toi pojan Kalantiin.
Juhani Jyrkkä on ainakin kerran kertonut itse vaiheistaan Tähti -nimisessä lehdessä. Siinä hän sanoi, että hän oli tavallaan JR 56:n ottopoika. ”He pitivät minua siellä kuin omaa poikaa. Neljä kuukautta minä, pikkupoika, juoksin teltasta telttaan siellä etulinjoilla”, hän kertoi.
Sotilaat olivat Juhanin mukaan hänelle ystävällisiä, suorastaan isällisiä. ”Räätäli teki minulle englantilaisesta manttelista sotilaspuvun ja komppanian suutari teki saappaat.”
Sotaa hän ei muistanut pelänneensä eikä Juhani ollut aikuisenakaan huomannut, että hänelle olisi jäänyt sodasta painajaisia. ”Oman leimansa se on varmaan minuunkin jättänyt”, hän pohti.
Ivan Utkin muuttui sotilaiden toimesta siis Juhani Jyrkäksi. ”Ivan, sehän on sama kuin Juhani, joten minusta tehtiin Juhani. Löytöpaikan mukaan sain sukunimekseni Jyrkkä”, hän kertoi. Tuo löytöpaikka oli Jyrkilän kylä.
Itä-Karjalasta oli evakoitu siviilejä pois ja hän muisti, että äiti, sisar ja veli olivat lähteneet evakkoon, mutta hän jäi kotitaloon isoäidin kanssa. Isänsä kohtalosta Juhani tiesi, että hän oli kaatunut talvisodassa Neuvostoarmeijassa.
Palpan talosta Kalannissa tuli hänen kotinsa. Sinne suhteet säilyivät vuosikymmeniä, mutta ryssäviha silloisessa suomalaisessa yhteiskunnassa vaikutti ja vaikeutti hänen elämäänsä.
Hän kävi kuusi vuotta kansakoulua ja vartuttuaan Juhani Jyrkkä suoritti varusmiespalveluksen laivastossa ja teki monenlaisia töitä maataloissa ja jopa tivolissa. Maailman meriä hän seilasi kymmenen vuotta, minkä jälkeen hän siirtyi Nesteen palvelukseen ja myöhemmin hän toimi paperikoneasentajana.
Eläkepäivinään Juhani Jyrkkä asui Uudessakaupungissa, jossa hän kuoli elokuussa 1992. Monet tunsivat hänet ja siksi hanke hautakiven saamiseksi hänen haudalleen sai myös laajaa kannatusta.
Ajatuksen hautakiven hankkimisesta Juhani Jyrkän haudalle esitti ensimmäisenä Ari Niittyluoto . Seurakunnan suntio Teijo Sirniö etsi merkitsemättömän hautapaikan ja oli muutenkin monin tavoin apuna asiassa.
Hautakivi ”saatiin” Vehmaan Kiviveistämöltä. Yrityksen edustajina tiistain tilaisuudessa olivat Petri ja Samuli Soranko sekä Helmi Reilä . Mukana olivat myös Juhanin poika Taisto Hämäläinen ja hänen puolisonsa Heli . Heille kiven saamisella haudalle oli luonnollisesti poikkeuksellisen suuri merkitys.
Matti Jussila