Juhannuksen menoliikenne vilkastuu jo keskiviikkona

0
Juhannuksen menoliikenne alkaa näkyä keskiviikkona ja paluuliikenne kestää sunnuntai-iltaan asti.

Juhannuksen menoliikenne on Fintrafficin tieliikenteenohjauksen ennusteiden mukaan vilkkaimmillaan tämän viikon torstaina, mutta liikennemäärien kasvu näkyy jo keskiviikkona. Myös juhannusaaton eli perjantain aamupäivän tunteina menoliikennettä ennakoidaan olevan vielä runsaasti, mutta selvästi vähemmän kuin edeltävänä päivänä. Paluuliikenteen piikki näkyy puolestaan juhannussunnuntaina.

Poliisi valvoo juhannusliikenteessä kuljettajien ajotapoja ja ajokuntoa sekä teettää puhallutuksia myös perinteisillä puhallusratsioilla koko juhannuksen ajan.

– Ajokunto on onnistuneen juhannusmatkan A ja O. Odotettavissa on ruuhkaa, joten myös malttia vaaditaan. Ruuhkassa ei voita ohittamalla mitään, mutta voi sitä vastoin aiheuttaa vakavia tilanteita ja pahimmillaan myös pahoja kolareita, summaa poliisitarkastaja Heikki Ihalainen .

Myös Fintrafficin tieliikenteenohjaus peräänkuuluttaa autoilijoilta nyt malttia ja turvallista liikennekäyttäytymistä.

– Ruuhkautuvassa liikenteessä riittävän pitkät turvavälit ovat avainasemassa, sillä vain niillä saadaan estettyä peräänajot ja ketjukolarit. Samalla saadaan koko jono liikkumaan jouhevasti ilman turhaa tempoilua ja haitariliikettä, jolloin päästään rauhassa ennakoimaan edessä oleviin tilanteisiin ja ajokin on tasaisempaa ja taloudellisempaa, muistuttaa Fintrafficin tieliikenteenohjauksesta liikennekeskuspäällikkö Sanna Piilinen .

Liikenteessä on myös paljon erilaisia ajoneuvoja sekä kokemattomampiakin kuskeja, joten yhteispeli on sitäkin tärkeämpää.

– Kesäliikenne vilkastuu autoilijoiden lisäksi motoristeista, karavaanareista ja polkupyöräilijöistä. Suvi on myös maataloustyökoneiden ja museoajoneuvojen sesonkia. Jokaisen tien päälle lähtevän olisi hyvä ottaa tämä huomioon jo ennakkoon, Liikenneturvan aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi jatkaa.

Ennen juhannuksen viettoon lähtöä on hyvä tarkistaa oman auton alkusammuttimen ja ensiapuvälineiden kunto sekä samalla kerrata miten onnettomuustilanteissa toimitaan.

– Jos havaitset liikenneonnettomuuden, pysähdy turvalliseen paikkaan ja kytke ajoneuvoon hätävilkut. Siirry tien reunassa onnettomuuspaikalle ja pyri estämään lisävahingot katkaisemalla onnettomuusautosta virta sekä varoittamalla muuta liikennettä, tiivistää Sisäministeriön pelastusosastosta erityisasiantuntija Tommi Luhtaniemi .

Luhtaniemi jatkaa muistuttamalla oman turvallisuuden tärkeydestä.

– Pimeään aikaan tee itsesi näkyväksi esimerkiksi heijastinliivillä. Vie varoituskolmio riittävän etäälle onnettomuuspaikasta ja hälytä apua sekä auta loukkaantuneita omien mahdollisuuksiesi mukaan. Jos ammattiapua on jo onnettomuuspaikalla, keskity turvalliseen onnettomuuspaikan ohittamiseen, laske ajonopeutta riittävästi, äläkä kuvaa, hän lisää.

Juhannusliikenteessä jokaiselta kannattaa puhelimesta löytyä lisäksi 112 Suomi -sovellus hätä- ja ongelmatilanteiden varalle. Sovelluksesta saa yhteyden muun muassa Tienkäyttäjän linjalle, johon voi ilmoittaa maanteiden kunnosta tai liikenteen ongelmista.