Juhannuksen vedenkäyttöä kannattaa säännöstellä – Tilanne on parantunut aiemmista vuosista

0
Uudenkaupungin Vesi korottaa vesimaksuja, mutta seuraa tilannetta, joten hinnat saatetaan myös laskea, jos inflaatio lakkaa.

Juhannuksen aikoihin Vakka-Suomessa käytetään poikkeuksellisen paljon vettä. Vettä käytetään esimerkiksi uima-altaiden ja paljujen täyttämiseen sekä saunomiseen. Vesijohtoverkostoa ei ole mitoitettu yhtäkkiseen suureen kulutukseen, joten verkoston paine saattaa laskea, jos kaikki avaavat vesihanansa samaan aikaan.

– Paljuja saa toki edelleenkin täyttää, mutta vedenkäyttöä kannattaa porrastaa niin, että osa paljuista ja saunan vesiastioista täytettäisiin jo alkuviikon aikana, Uudenkaupungin veden vesihuoltopäällikkö Kim Westerholm toteaa.

Aiempina vuosina Pyhämaan keskustan ja Kettelin alueen asukkaiden ja mökkeilijöiden tuli varautua kasvavan vedenkulutuksen tuomiin haasteisiin, mutta tätä asiaa vesihuollossa on yritetty ratkoa ja tilanne on hieman parantunut aiemmista vuosista.

– Olemme rakentaneet paineenkorotusaseman, joka nostaa Pyhämaan ja Pyhärannan suuntaan menevän veden määrää. Vesipulan pitäisi helpottua, mutta ongelmaa ei vielä ole täysin ratkaistu, koska ei tilanne silti vielä holtitonta läträämistä kestä, Westerholm lisää.

Vaarana on yhä, että korkeammalla sijaitsevilta kiinteistöltä loppuu vesi, kun paine katoaa verkosta. Tätä yritetään paikata paineenkorotusasemalla.

– Käytännössä samaan putkeen tungetaan aiempaa isommalla paineella vettä, joten se hieman helpottaa tilannetta, Westerholm toteaa.

Pyhärannan kunta tiedottaa, että veden suurimpien kulutuspiikkien aikana verkoston paine putoaa 1,7 baariin, jolloin vesi ei enää riitä korkeimpiin asuinalueisiin.

– Pyhärannan kaikkien aikojen vedenkulutusennätys meni rikki kesäkuun 12. päivä, kun vettä kului 20 prosenttia viime juhannusta enemmän. Vaikka on kuivaa, nurmikko luultavasti selviää juhannuksen yli ilman kastelua, samoin osa istutuksista, kunnan tiedotteessa todetaan.

Jos veden paine putkistossa putoaa, kannattaa hanat sulkea tunniksi tai kahdeksi verkoston täyttymiseksi ja kokeilla sen jälkeen uudelleen. Vesijohtoverkostoa ei ole Westerholmin mukaan järkevää rakentaa yksittäisten kulutushuippujen vaatimalle tasolle.

– Huippukulutuksen mukaan mitoitettuna vesi seisoisi putkistossa normaaliaikoina ja se huonontaisi veden laatua, hän lisää.

Vastaava ongelma on ollut aiemmin Taivassalon ja Kustavin suunnalla, mutta Pinipajuun tehty alavesisäiliö ratkaisi ongelman.

– Ongelma on myös saariston vesiosuuskunnilla, mutta niiden verkostosta ja veden riittävyydestä vastaavat osuuskunnat itse, Westerholm summaa.