– Ihan kiva tapahtuma, hyvä tuoksu oli heti kun tulimme, kertoo vastikään perheensä kanssa paikalle saapunut Henna Sahlgren .
Sahlgrenit tulivat maistelemaan tarjolla olevia ruokia ja nauttimaan lämpimästä kesäpäivästä.
– Meinattiin, että otetaan ruokaa useammasta kojusta, Henna kertoo miehensä Mikko Sahlgrenin kanssa. Mukana ovat myös lapset Pihla , 8, Väinö , 6, ja Nelli , 1. Lapsilla on ruoan lisäksi myös jotain muuta mielessä.
– Vissiin bongasivat pomppulinnan heti, Henna Sahlgren naurahtaa.
Torilla myydään kaikenlaista ruokaa, aina brittiläisestä klassikosta fish and chipseistä Thaimaan herkkuihin. Paikalle tuodut pöydät ovat likimain täynnä ruokaa ja ihmisiä.
– Kesä on niin hieno, ihmiset hymyilevät, kertoo thairuokaa kojussa valmistava ja myyvä Praphat Sutasuk .
Uuttakaupunkia Helsingissä asuva Sutasuk pitää kauniina ja rauhallisena kaupunkina. Myös päivänvalon määrä kesällä on mieleinen.
– Ihan jees, kaikki ovat innoissaan lähteneet liikkelle, toteaa tunnelmistaan puolestaan toisen katuruokakojun kiireinen myyjä Anne Salminen .
Jokaisella myyntikojulla näyttää käyvän kova vilinä. Tarjolla on erilaisia annoskokoja.
Kaikenikäiset kaupunkilaiset ovat löytäneet tapahtuman. Paikalla näkyy lounastaukoa pitäviä työmiehiä, eläkeläisiä, nuoria ja lapsiperheitä.
Henna ja Vilho Arell ovat tulleet viettämään aurinkoista vapaapäivää torille.
– Viikonlopulle lupaillaan liki 30 asteen lämpötiloja, mutta nyt on vielä mukava ilma, Arell toteaa.
Vilho Arell on päässyt kokeilemaan perinteisiä karnevaalihuvituksia. Hän sai onkimalla voitettua itselleen monenlaisia leluja. Etenkin lännenteemainen leikkipyssy ja šeriffin virkamerkki ovat Vilhon mieleen, mutta myös palkintona saatu vieterilelu kiinnostaa.
– Olemme tykänneet, tämä on ihan paras tapa viettää vapaapäivää, toteaa Henna Arell tapahtumasta.