Kaupunginhallitukselle investointien tilanneselvitys – Esillä teknisen toimen ja kaupunkisuunnittelun hankkeiden investoinnit, eteneminen ja aikataulutus

0
Alisenkadun ensimmäinen kortteli on jo valmis ja toinen osuus on edennyt siihen pisteeseen, että tiesulku on purettu.

Tällä viikolla kaupunginhallituksessa on käsitelty teknisen toimen ja kaupunkisuunnittelun investointien tarkempaa tilanneselvitystä. Selvitykset sisältävät investointien kuvaukset, työohjelmat, investointimäärärahat, investointien toiminnallisen ja taloudellisen edistymisen sekä virkamiesten kommentit investointien edistymiseen vaikuttavista syy-yhteyksistä.

Selvitys liittyy kaupunginvaltuuston aiempaan päätökseen, jonka mukaan viimeistään kesäkuun kaupunginvaltuuston kokoukseen tuodaan teknisen toimen ja kaupunkisuunnittelun investointien etenemisten tarkempi tilanneselvitys. Kevään viimeinen valtuuston kokous on ensi maanantaina.

Kaupunkisuunnittelun tämän vuoden investointeja ovat muun muassa ilmakuvaus ja vektorikartan eteneminen sekä arkistojärjestelyt. Myös uusia kohteita suunnitellaan, yleiskaavoja tarkistetaan ja Kalannin yleiskaavaa laaditaan yhä. Asemakaavoitukselle, atk-laitteille ja ohjelmille sekä mittauskalustolle on varattu rahoja. Investointeja vaativat myös taajamametsien hoitosuunnitelman laadinta sekä Kuntahelmi Kasarminlahti -hanke.

Teknisten ja ympäristöpalveluiden investointeja ovat myyn muassa talonrakennus ja kiinteistöjen ylläpitokorjaukset, myös Wintteri sekä infra- ja viherpalvelut vaativat varoja.

Tilapalveluiden suurimpien investointien listaan on Wintterin lisäksi niputettu pääkirjasto, Merituulikoti, Kalannin koulu, A-sairaala ja Mörne. Infrapalveluiden suurimpia investointeja ovat Kalannin Pankkitien–Pruukintien alueen kunnostus, kaupungin keskustan katujen kunnostus, kestopäällystys, katuvalaistus, Mörnen alueen liikennejärjestelyt sekä liikekeskustan elävöittäminen.

Selvityksissä myös todetaan, että esimerkiksi kaupungin Alisellakadulla omistama entinen Esko Holvin kiinteistö on myynnissä helsinkiläisellä kiinteistönvälitysyritys Catella Oy:llä. Kaupungilta saatujen tietojen mukaan yritys käy kahdenkeskisiä keskusteluita mahdollisten potentiaalisten ostajien kanssa, mutta tarjouksia ei ole toistaiseksi tullut.

Muita mahdollisia lähitulevaisuuden myyntikohteita on ulosottovirasto. Kaupunginhallitus merkitsi tilanneselvityksen tiedoksi ja lähettää sen edelleen tiedoksi valtuustolle.

Kaupungin tekninen johtaja Jari Nikkari on tilannut Inspira Oy:ltä kaupungin kanssa yhteistyössä tehtävän työn kiinteistöomaisuuden hallinnan selvityksestä. Tämä selvitys valmistuu elokuussa. Selvityksessä käydään läpi se, mitä kiinteistöjä kaupungin kannattaa omistaa ja missä kiinteistöissä olisi järkevintä olla vuokralla. Selvityksessä otetaan myös kantaa siihen, mitkä rakennukset kaupungin kannattaisi myydä tai jatkojalostaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän