Hän ja noin parikymmentä muuta lasta puuhailevat Uudenkaupungin seurakuntakeskuksen tiloissa eri askareiden parissa.
8-vuotiaan Alissan kanssa tupsujen tekemiseen keskittyvät myös Jaseliina Anohin ja Milla Sinervä . Myös Niilo Blomros esittelee tekemäänsä tupsua.
– Ainakin ulkoilu, hän kertoo lempipuuhakseen kesäkerhossa.
Toisessa huoneessa Nicole Partanen , Miida Elo ja Futura Bellomo tekevät hiekkakakkuja.
– Välipalat ja leikkiminen, kertoo Futura parhaiksi asioiksi kerhossa.
Koululaisten kesälomat alkoivat, mutta monella vanhemmalla aherrus jatkuu vielä. Yksi pelastus on monessa perheessä seurakunnan kesäkerho, joka alkoi maanantaina ja jatkuu juhannukseen saakka.
– Aika moni on koko kolme viikkoa, mutta on yritetty sovitella, ettei kukaan jäisi ihan ilman kerhoa, kertoo seurakunnan vastaava lastenohjaaja Katri Suomi-Torni .
Tiistaina seurakuntakeskuksessa noin 20 lapsen joukko on jakautunut kahtia. Osa leikkii ylhäällä omia leikkejään, osa askartelee kellarikerroksessa. Ja toki muutama uskaltautuu pihallekin leikkimään hieman viileästä päivästä huolimatta.
Ihan koko aikaa ei vietetä seurakunnan tiloissa.
– Käymme leikkipuistoissa, viimeksi Pietolan Dinopuistossa. Ja keskiviikkona menemme keilaamaan ja perjantaina urheilukentälle, Suomi-Torni kertoo viikon ohjelmasta.
Myöhemmin lapset pääsevät tutustamaan ainakin museoon.
– Ja Astan hyvä ruoka on tärkeää, Suomi-Torni kehuu seurakunnan vastaavan emännän Asta Palolan päivittäin loihtimia annoksia.
Seurakunnan kerhot ovat kuuluneet kesään jo vuosien ajan. Suomi-Torni kertoo, että kerhoon on aina tunkua.
Kesäkerho on ensisijaisesti tarkoitettu 1.–2.-luokkalaisille, mutta ei 3.-luokkalaisiakaan pois suljeta. Kerhoja järjestetään yhteistyössä kaupungin kanssa myös Saarnistossa, Kalannissa ja Lokalahdella.
Suomi-Torni ja toinen lastenohjaaja Mirka Holvitie saivat apua muutamana päivänä Elina Nurmelta . Apu oli tarpeen.
– Tämä on meiltä iso satsaus olla joka päivä kahdeksasta kolmeen, Suomi-Torni myöntää.
Heinäkuun ajan seurakunnan lastenohjaajat ehtivät lomailla, mutta elokuussa on jälleen ohjelmaa, muun muassa kaksipäiväinen perheleiri Haukharjan leirikeskuksessa.
Vanhassa kirkossa voi puolestaan kesän ajan tehdä kesätehtäviä kirkonrotan kanssa. Rotta luuraa jossain päin kirkkoa aina elokuun alkuun saakka.