Uudessakaupungissa riittää nähtävää ja koettavaa monille, mutta kaupunki on tunnettu erityisesti veneilijöiden ja purjehtijoiden keskuudessa. Kaupungin sijainti meren rannalla ja vierasvenesataman puitteet mahdollistavat purjehtimisen tänne kauempaakin.
Tänä kesänä monen muun tavoin myös Pekka Suppola on purjehtinut Uuteenkaupunkiin vaimonsa kanssa.
– Olemme käyneet Uudessakaupungissa jo lähes 40 kertaa. Käymme täällä melkein joka kesä. Tämä on mukava veneilykohde, yksi parhaista, Suppola kertoo.
Lohjalta kotoisin olevan Suppolan mukaan Uudessakaupungissa viehättävät hyvät palvelut ja kaupungin kauneus.
– Pidämme Pakkahuoneen vierasvenesatamasta. Lisäksi täällä on hyvät palvelut. Rannan ruokapaikat ovat erittäin hyviä.
Aviopari saapui Uuteenkaupunkiin juhannuspäivänä ja vietti täällä kolme päivää.
– Vaimoni kiersi kaupungin kirpputorit ja kierrätyskeskuksen. Itse kävin fillarilenkillä. Nyt loppupäivän aiomme vain olla rauhassa, Suppola jatkaa.
Suppola on purjehtinut samalla veneellä kolmisenkymmentä vuotta.
– Olen reissussa vaimoni kanssa kahdestaan. Lapsemme ovat jo aikuisia ja heilläkin on lapsia.
Suppolan mukaan lapset ja lapsenlapset kuitenkin lähtevät välillä mukaan purjehtimaan.
Tänä kesänä avioparilla on purjehdusta takana jo lähes kolmen viikon verran.
– Tähän mennessä olemme kiertäneet jo Ahvenanmaan. Eteläisin paikka jossa olemme käyneet on Utö. Uuteenkaupunkiin saavuimme suoraan Isostakarista.
Avioparin on tarkoitus olla reissussa vielä puolitoista viikkoa.
– Menemme välillä kotiin Lohjalle ja käymme mökillä Kemiössä. Tarkoitus olisi lähteä vielä uudestaankin purjehtimaan tänä kesänä. Kaikki riippuu tietenkin siitä, miten ilmat sallii, mutta nyt näyttää oikein hyvältä.
Suppola on itse eläkkeellä ja hänen vaimonsa on opettaja, joten molemmilla on edessä pitkä kesäloma, jossa riittää aikaa purjehtimiselle.
Suppolan mukaan purjehtiminen on mukava harrastus.
– Me nautimme hiljaisuudesta. Purjehtimisessa on myös aina oma tekemisensä.
Moneen paikkaan purjehtineen Suppolan mukaan yhtä lempikohdetta on vaikeaa nimetä.
– Yksi hienoimmista paikoista, johon olen purjehtinut, on Pohjois-Ahvenanmaa. Se on kaunis erämaa. Saaristo siellä on hienoa, eikä mökkejä ole juuri ollenkaan. Siellä on oikein mukavat luonnonsatamat, hän vinkkaa.