Kesän ensimmäinen työpäivä – Bonk-museon kesätyöntekijät aloittivat työnsä viime viikolla

0
Kerttu Vihe ja Kaisu Talvinen opastavat vieraita museossa.

Kesätyöläiset ovat jälleen päässeet työn pariin. Uudessakaupungissa korostuu turismin ja nähtävyyksien merkitys kesäisin, ja ala työllistää lukuisia paikkakuntalaisia nuoria. Kaksi heistä, Kaisu Talvinen , 19, ja Kerttu Vihe , 17, työskentelevät tänä kesänä Bonk-museossa. Viime viikon tiistai oli heille kesän ensimmäinen työpäivä.

– Ensimmäinen työpäivä täällä. Tietysti jännitti tosi paljon kun tulin tänne, mutta on vaikuttanut todella kivalta, kertoo ensimmäistä kertaa Bonkissa työtä tekevä Vihe. 

Vaikka kyseessä on ensimmäinen kesä Bonkissa, on museo Vihelle jo ennestään tuttu. Hän on myös aiemmin tehnyt työtä vanhainkodissa, jossa oppi kohtaamaan ihmisiä.

– Itse kävin täällä viime kesänä, ajattelin, että varmaan kiva työpaikka. Tämä on minulle todella mielenkiintoinen paikka. Kotona on Bonk-kirja, jota aina luin, hän mainitsee.

Kaisu Talvinen puolestaan on jo kokenut Bonk-työntekijä. Hän päätyi työhön alkujaan hänen siskonsa nähtyään ilmoituksen työpaikasta Facebook-sivustolla. Siitä lähtien hän on toiminut kesätyöntekijänä Bonkissa.

– Jo joskus pienenä ajattelin, että on varmaan kiva paikka tehdä töitä. Tämä on minun viides vuosi täällä, hän kertoo.

Talvinen on mielellään palannut kesätyön pariin vuosi toisensa jälkeen, sillä työympäristö ja itse työ innostavat.

– Minusta tuntuu, että asiakkaat täällä ovat todella huumorintajuisia, ja työkaverit ovat mukavia, Talvinen selostaa.

Työtehtäviin Bonk-museossa lukeutuu muun muassa lippujen myyntiä, yleisestä siisteydestä huolehtimista ja esittelykierrosten opastamista museovieraille.

– Työ vaatii yleisiä ihmistaitoja ja esiintymistaitoa, avaa Talvinen. Vihe puolestaan nostaa esiin sen, ettei työssä kannata ottaa itseään liian vakavasti.

Molemmat työntekijät ovat opiskelleet tai opiskelevat Uudenkaupungin lukiossa. Lukiosta juuri äskettäin valmistunut Talvinen haki opiskelemaan englannin kieltä. Kielitaitoa onkin hänen mukaansa saanut työpaikassa harjoittaa, sillä kierroksilla käy turisteja ulkomaita myöten. 

Vihe puolestaan aloittaa seuraavaksi kolmannen vuoden lukiossa.

– Ehkä joku yhteiskunnallinen ala kiinnostaa sen jälkeen, hän pohtii tulevaisuudensuunnitelmiaan.