Kesätoimittajat aloittivat Ugin Sanomissa – Patrick Paldanius ja Helmi Rantanen odottavat monipuolista kesää

0
Patrick Paldanius ja Helmi Rantanen ovat aloittaneet Uudenkaupungin Sanomien kesätoimittajina.

Uudenkaupungin Sanomien kesätoimittajat ovat aloittaneet työnsä. Kuun alussa pestinsä aloitti jo viime kesältä tuttu Patrick Paldanius. Tämän viikon maanantaina kesävahvuuteen astui myös Helmi Rantanen.

– Media-ala on todella muuttuva ja monipuolinen työympäristö. Harrastan muutenkin kirjoittamista, tykkään kuvaamisesta ja päivitän sosiaalisen median tilejäni, joten on mukavaa tehdä sitä myös kesätyönä, Uudenkaupungin lukiota käyvä 17-vuotias Rantanen kertoo.

Paldanius on viime kesän jälkeen tehnyt lehteen juttuja myös avustajana. 24-vuotias Paldanius opiskelee viimeistä vuottaan medianomiksi Turun ammattikorkeakoulussa ja aloittaa syksyllä lopputyönsä tekemisen.

– Olen pienestä asti ollut kiinnostunut kirjoittamisesta ja valokuvaamisesta. Olin Uudenkaupungin Sanomissa tet-harjoittelussa kymmenisen vuotta sitten ja ajauduin sen jälkeen opiskelemaan alaa. Kirjoittaminen ja media-ala tuntuvat siltä, että ne ovat täysin minun juttujani, Paldanius lisää.

Politiikasta, taloudesta ja kulttuurista kiinnostunut Paldanius kertoo viihtyvänsä paikallislehden toimituksessa hyvin.
– Kyllähän sekin jo kertoo, kuinka hyvin viihdyn, jos halusin tulla tänne töihin uudestaan. Työ on mielekästä ja työkaverit mukavia. Paikallislehdillä on vahva asema omassa yhteisössään ja sitä toivon myös tulevaisuudessa, Paldanius lisää.

Rantanen on ensimmäistä kertaa media-alan töissä. Hän on tosin kirjoittanut lehteen jo aiemmin muutaman jutun ja kolumnin. Moni paikallinen saattaa tunnistaa Rantasen myös nuorisovaltuuston puheenjohtajan tehtävistä.

– Aion tuoda kesän aikana enemmän esiin nuorten näkökulmaa ja tuoda jutuille lisää näkyvyyttä myös nuorten suosimilla sosiaalisen median alustoilla, Rantanen lupaa.

Rantanen haluaa tehdä lehtijuttuja mahdollisimman laajasti eri aiheista, jotta voi töiden lomassa oppia lisää eri aiheista.

– Ainakin kulttuuri ja politiikka kiinnostavat. Kesätyö paikallislehdessä on kuin toteutunut unelma. Olen innoissani siitä, että pääsen tekemään luovaa työtä, jossa oma kädenjälkeni näkyy esimerkiksi näkökulmien valinnassa. Työkaverit ovat nyt jo ottaneet tosi lämpimästi vastaan. Tästä on varmasti tulossa hyvä kesä, Rantanen lisää.

Sekä Paldanius että Rantanen ovat kotoisin Uudestakaupungista. Kaupunki on heille monella tavalla tuttu, mutta molemmat ottavat mielellään vastaan myös juttuvinkkejä. Paldaniuksen kesäpesti kestää elokuun loppuun ja Rantasen heinäkuun loppuun saakka.