Kirjastossa näkyy jo uutta pintaa – Huonetilojen uudistaminen alkaa syksyllä

0
Alapohja alkaa olla valmis.

Kun Uudenkaupungin pääkirjastoon astuu sisään, huomaa heti, että kirjaston tiloissa on tapahtunut muutosta. Rakennuksessa on jo uusi alapohjalaudoitus.

Helmikuussa kaikki alapohjan rakenteet olivat auki. Aluslaudoitus oli purettu ja niiden alla olevaa rossitilaa puhdistettiin.

Arkkitehti Virpi Tervosen mukaan rossitila oli puhdistettava perusteellisesti, sillä lattioiden alla oli orgaanista ainetta, joka osaltaan aiheutti rakennukseen sisäilmaongelmia.

– Nyt kaikki on putsattu ja imuroitu. Lattioiden purku ja erityisesti tämä puhdistustyö on vienyt aikaa.

Kirjaston lattioiden alta löytyi puhdistuksessa myös mielenkiintoisia esineitä, kuten 60-luvun sanomalehti, nauloja, kuula ja IIIA-laatta, joka on ilmeisesti siltä ajalta, kun rakennus oli vielä koulu. Puhdistuksen jälkeen rakennuksen alle jäi vain puhdasta, kuivaa kalliota, kiveä ja hiekkaa.

Viime viikkoina pääkirjastossa on urakoinut Rakennusurakointi A. Lehtonen Oy. Rakennusyhtiön timpurit ovat vaihtaneet hirsiosia niihin kohtiin, jossa hirret ovat olleet huonokuntoisia, sekä rakentaneet lankuista alapohjaa.

– Tämän päälle tulee myöhemmin varsinainen lämmöneristetty lattiarakenne. Korjaamisessa noudatetaan historiallisen rakennuksen korjaamisperiaatteita, Tervonen korostaa.

Käytännössä se tarkoittaa, että lattiat eristetään paperilla ja kuusipuuvillalla.

Nämä työt alkavat syksyllä, kun kesän aikana on viimeistelty suunnitelmat ja kilpailutettu urakka.

Pääkirjastossa uudistetaan sisäpuolella kaikki muut pinnat paitsi sisäkatot, jotka vain puhdistetaan ja osin maalataan. Esimerkiksi Kaupunginlahden puoleisen kirjastosalin komea puukatto säilyy ennallaan.

Kirjastoon on tarkoitus palauttaa alkuperäinen tunnelma. Esimerkiksi suurimman salin seinät puolipaneloidaan ja tapetoidaan.

– Olen ottanut rakennuksesta purkuvaiheessa talteen vanhoja tapetteja, jotta löytäisimme samantyyppisiä tapetteja, Tervonen kertoo. Vanhimmat löytyneet tapetit ovat 1900-luvun alkupuolelta.

Salien pilasterit eli tukipiirut säilytetään.

Tervonen sanoo, että pääkirjastoon sopisivat hyvin lankkulattiat, mutta niiden suhteen on pakko päätyä kompromissiin:

– Lankkulattiat olisivat kauniit, mutta ne eivät kestä sellaista kulutusta, mitä kirjastossa on.

Ilmanvaihdossa käytetään hyväksi ullakolla olevia ilmanvaihtokanavia. Rakennukseen tulee ns. syrjäyttävä ilmanvaihto.

Peruskorjauksessa muutetaan myös pääkirjaston osastojen sijaintia. Aikuisten osasto sijoittuu rakennuksessa Kaupunginlahden puolelle. Lasten- ja nuorten osastot muuttavat torin puoleiseen päätyyn.

Rakennuksen ovista kaksi otetaan yleisökäyttöön. Vanha pääsisäänkäynti säilyy esteettömänä kulkuna kirjastoon ja toinen sisäänkäynti ohjaa lasten- ja nuortenosastolle.

Kirjastoon rakennetaan myös omatoimialue, johon asiakas pääsee omalla kirjastokortillaan kirjaston kiinnioloaikoina. Omatoimialueelle sijoittuu lehtisali sekä kirjojen palautus ja varattujen kirjojen noutohylly.

Fakta



Uuden kirkon ikäkaima



Uudenkaupungin pääkirjasto on samaa ikäluokkaa kuin Uudenkaupungin Uusi kirkko. Talo on rakennettu alun perin koulukäyttöön. Alisenkadun puoleinen siipi on rakennettu 1854.

Nykyiseen muotoonsa talo rakennettiin vuosina 1887–1901.

Kirjasto muutti taloon vuonna 1957.

Rakennus on peruskorjattu viimeksi 80-luvulla.