Vaikka syitä uudelleenkouluttautumiselle on yhtä monta kuin tuen hakijoitakin, veikkaan, että yksi syy on, ettei moni varmaankaan vielä 16-vuotiaana tiennyt mihin katseensa peruskoulun jälkeen suuntaa.
Peruskoulun jälkeen pitäisi siis olla selvillä vesillä siitä, mitä haluaa elämässään tehdä kuolemaansa asti. Aika kirjaimellisesti kuolemaan asti, sillä eläkeiän päätähuimaavan nousukiidon myötä nuorempi sukupolvi saa vain uneksia eläkkeelle pääsystä, ja sen tuomasta vapaudesta.
Itselläni ei ollut harmainta aavistustakaan ysiluokalla siitä, mikä ala olisi itselleni oikea ja sopivin. Olen aina ollut kateudesta vihreänä niille, jotka ovat jo vaippaikäisenä tienneet mihin suuntaavat ja määrätietoisesti puskeneet kohti tavoitteitaan läpi peruskoulun ja jatko-opintojen. Oma fokus oli täysi-ikäisyyden kynnyksellä kavereissa ja hauskanpidossa. Toisaalta nekin vuodet synnyttivät monia muistoja ja olivat omalla tavallaan tärkeitä ja opettavaisia.
Haluaisin sanoa kaikille nuorille täydestä sydämestäni, ettei ole vaarallista, jollei vielä alaikäisenä tai yhden ammatin itselleen opiskelleena tarkalleen tiedä, mitä haluaisi tehdä. Opiskella voi aina lisää ja alanvaihtokin on mahdollista. Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen voi kuitenkin vesittää monen suunnitelmat. Asunto-, remontti-, ja autolainat niskassa vanne alkaa puristamaan päätä jo pelkästä ajatuksesta, että pitäisi heittäytyä opiskelijaelämään ja elellä jatkossa säästöillä tai opintolainalla. Vaikka opintolaina on ollut, ja on edelleen, suhteellisen halpa laina, on sekin tuntuva lisä muiden lainojen rinnalla.
Töitähän voi toki opintojenkin ohella tehdä ja niin moni tekeekin, mutta sellainen käy pidemmän päälle raskaaksi. Jos kuitenkin tavoitteena on valmistua ajallaan, on epäreilua vaatia opiskelijoilta täyttä työntekoa ja täysiä työviikkoja. Mielenterveyshuollon ollessa jo nyt retuperällä, emme varmastikaan halua lisää uupuneita ja masentuneita opiskelijoita hoitojonoon. Voisi nimittäin luulla, että uupumuksen hoito kustantaa yhteiskunnalle huomattavasti suurempia summia kuin aikuiskoulutustuki.
Oma lehmä on, luonnollisesti, hyvin syvällä ojassa. Koko lyhyen elämäni olen epätoivoisesti etsinyt suuntaa ja toivonut, että löytäisin oman juttuni. Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä pääsin kuin pääsinkin ensimmäisellä yrittämällä kouluun, josta olen voinut vain haaveilla viimeisen vuoden. Saattaa siis olla, että syön seuraavat neljä vuotta pieniä kiviä ja kaarnaa tai teen töitä kuin hullu, mutta siihen on pakko varautua. Tällaiset mahdollisuudet eivät todellakaan ole itsestäänselvyyksiä.
Koulutus kaikissa sen muodoissaan on koko demokraattisen, sivistyneen ja yhdenvertaisen yhteiskuntamme, ei vain kulmakivi, vaan koko sokkeli. Siitä meidän olisi syytä pitää kiinni, ja puolustaa sitä kynsin ja hampain. Koulutus kuuluu kaikille, ja sen pitäisi ehdottomasti olla aina erityissuojelussa.
Sanni Artiola
tuleva opiskelija