Matalan saaressa Lokalahdella yksin asunut 70-vuotias Maria Åberg murhattiin kirveeniskuilla joulukuussa vuonna 1914. Murhaa käsiteltiin senaatin oikeusosastossa asti ja syylliseksi tuomittiin nuori kuuro nainen Ida Saarinen , joka oli kotoisin lähisaaresta Pitkästäkarista.
Mutta oliko Ida Saarinen todella syyllinen? Tietokirjailija Salla Fagerström on kirjoittanut tapahtumista perusteellisen ja mielenkiintoisen kirjan ”Kymmenen kirveeniskua” , joka on juuri julkistettu. Hän on kirjassaan ”kääntänyt kaikki kivet”, jotka tapaukseen liittyvät.
Kirjalla on tärkeä merkitys paitsi tämän murhan kannalta myös siksi, että se tuo yleiseen tietoisuuteen kuurojen kaltoin kohtelun menneinä aikoina.
Matalan murhamysteeri pääpiirteissään kerrottuna alkaa joulukuussa 1914. Maria Sofia ”Fiia” Åberg oli asunut vanhempiensa kuoltua kotisaarellaan yksin 35 vuotta.
Pian havaittiin, että Fiian torpan ovi oli lukittu ja hänen veneensä poissa. Muutaman päivän kuluttua Vehmaan piirin nimismies Berndt Aminoff ja poliisi Juho Kartio kävivät saarella ja havaitsivat, että tavaraa oli hävinnyt. Fiia oli jo aiemmin kertonut, että hänen lukitsemattomasta arkustaan oli viety 30 markkaa. Sama summa oli varastettu myös Tirkkalassa sijaitsevasta talosta.
Epäilyt kohdistuivat Ida Saariseen ja viranomaiset menivät Pitkäänkariin kuulustelemaan häntä sillä seurauksella, että Ida passitettiin Turun lääninvankilaan varkaudesta epäiltynä.
Saatujen vihjeiden perusteella nimismies huomasi, että Idalla saattoi olla jotain tekemistä myös Matalan saaren murhan kanssa. Kuulusteluissa Ida tunnustikin surmanneensa Fiia Åbergin ja heittäneensä ruumiin mereen.
Myöhemmin hän esitti surmatyöstä ainakin kolme eri versiota. Yhden mukaan talossa olisi ollut myös Friman-niminen mies, joka olisi tehnyt surmatyön. Mitään Frimannia ei koskaan kuitenkaan mistään löytynyt.
Kesäkuussa 1915 Ida Saarinen tuomittiin venevarkaudesta ja muista pienemmistä rikoksista kuudeksi vuodeksi ja Maria Åbergin murhasta elinkaudeksi vankilaan. Elinkautinen tarkoitti tuolloin sananmukaisesti elämän mittaista vankeutta.
Asiaa käsiteltiin vielä hovioikeudessa ja senaatin oikeusosastossa, mutta päätös ei muuttunut ja helmikuussa 1916 Ida Saarinen toimitettiin Hämeenlinnan naisvankilaan. Elinkautistuomiot muuttuivat myöhemmin 10 vuoden pituisiksi ja Ida vapautui siten vuonna 1926 ja asettui asumaan kotisaarelleen Pitkäänkariin.
Seuraavana vuonna vanhemmat pyysivät kuitenkin kunnan viranomaisia ottamaan hankalan tyttären pois saaresta ja niin Ida sijoitettiin Uudenkaupungin piirimielisairaalaan kesäkuussa 1928. Ida kuoli vuonna 1958 ja hänet on haudattu Lokalahden hautausmaalle.
Kirja on hyvin kirjoitettu. Salla Fagerström on toimittaja ja tietokirjailija ja myös itse kuuro. Hänen tekstinsä on sujuvaa ja asioihin perehtyminen perusteellista. Hän esittää kirjansa 300 sivulla suuren määrän kysymyksiä, joihin läheskään kaikkiin ei saada – eikä voikaan saada – vastausta. Tärkeitä ne voivat silti olla.
Kuurona Salla Fagerström ymmärtää luonnollisesti muita paremmin kuurojen elämää, toimintaa ja ongelmia. Se on tässä tapauksessa ehdoton etu.
Uutuuskirja on ollut Uudessakaupungissa esillä ja käsiteltävänä jo kolmessa tilaisuudessa. Ensin Vakka-opistossa sekä kirjan ilmestyttyä virallisessa julkistamistilaisuudessa ja Lokalahden perinnepiirissä.
Kuurojen järjestötoiminnan edustajia, Idan sukulaisia ja muun muassa kirjan kirjoittamista tukeneen Uudenkaupungin Suomalaisen Seuran säätiön edustaja oli kutsuttu kirjan julkistamistilaisuuteen oivallisesti samaan rakennukseen, jossa Ida vietti vuosikymmeniä elämästään ja jossa hän myös kuoli eli Mörneen.
Kaikesta näki, että kirja on kuuroille tärkeä. Paitsi, että se on jonkinlainen puolustuspuhe Idalle ja kritiikki hänen kohtelustaan kuurona, se koetaan tärkeänä dokumenttina siitä, miten kaltoin kuuroja on yleisesti sata vuotta sitten Suomessa kohdeltu. Ja myös paljon myöhemmin.
Salla Fagerströmiä kiitettiinkin kirjasta monelta taholta, paikalla olivat muun muassa Kuurojen Liiton toiminnanjohtaja ja puheenjohtaja.
Lokalahden perinnepiirissä viime viikolla kirjasta kertoi Ari Niittyluoto , joka toimi Salla Fagerströmin ”paikallisoppaana” kirjan tekemisen aikana. Hän opasti kirjailijaa sekä tapahtumista tietävien ihmisten että tapahtumapaikkojen luo.
”Kymmenen kirveeniskua” -kirjalla on tietenkin oma erityinen merkitys myös lokalahtelaisittain. On aika harvinaista, että tällainen tietoteos käsittelee tapahtumia pääsääntöisesti juuri Lokalahdella. Välillä tosin käydään myös Kustavissa, Vehmaalla ja Uudessakaupungissa.
”Kymmenen kirveeniskua” on ehdottomasti lukemisen arvoinen paitsi sujuvasti kirjoitettuna pätevänä tietokirjana myös paikallisesti kiinnostavana kirjana.
Matti Jussila
