Teatteriryhmä Lentävä Lokki tuo ensi-iltaan Sisko Istanmäen romaanista Mikko Murasen dramatisoiman näytelmän, Liian paksu perhoseksi. Istanmäen alkuperäisteos on palkittu klassikko, josta on tehty myös katsojaennätyksiä rikkonut elokuva.
– Olemme tarttuneet Istanmäen teokseen syvästi kunnioituksella. Iäkäs kirjailija ei itse jaksa lähteä katsomaan esitystämme, mutta kirjailijan sukua on mahdollisesti tulossa paikanpäälle, näytelmän puolisonsa kanssa yhdessä ohjannut Raija Nokkala kertoo.
Näytelmä sijoittuu 60-luvun alun Pohjanmaalle pieneen kyläyhteisöön. Kyseessä on Kaisun ja Ernin, kahden monin tavoin murjotun rakkaustarina. Näytelmä kertoo hauskasti, mutta myös riipaisevasti Kaisun paineista sisäänlämpiävässä kauppiasperheessä ja kylän väen käsittelyssä.
– Tarina on omaperäinen, arkinen ja epäromanttinen. Siitä kuitenkin löytyy myös omat herkät puolensa, Nokkala kertoo.
Näytelmässä on tämän päivän pohjavire, vaikka alkuperäisteos onkin kirjoitettu 90-luvulla.
– Esillä on paljon ajankohtaisia aiheita, kuten Kaisuun ja Erniin kohdistuva kiusaaminen, sekä ulkonäköpaineet. On myös tätä päivää tulla yhteisöön, jossa sinua ei hyväksytä.
Liian paksu perhoseksi on yksi esitetyimpiä näytelmiä Suomen teattereissa. Suomen näytelmäkirjailijaliitossa on 11 eri sovitusta kyseisestä alkuperäisteoksesta. Näytelmästä löytyy musiikkinäytelmäversioita sekä erittäin vakavia tulkintoja.
– Valitsimme Murasen dramatisoinnin, koska kyseessä on kevyempi, kesäteatteriin sopiva versio. Sen vahva dramaturgia mahdollistaa huumorin käytön, Nokkala kertoo.
Murasen dramatisointi on esitetty vuonna 2019 Vaasan kaupunginteatterissa. Versio tarjoaa yllättäviä käänteitä myös niille, jotka muistavat tarinan katsomansa elokuvan tai lukemansa kirjan kautta.
Kaisun roolissa olevalle Fanny Salomaalle projekti on jo neljäs Lentävässä Lokissa.
– Pidän Raijan ja Pentin tavasta ohjata. He vaativat näyttelijää ylittämään itsensä. Se auttaa kehittymään, Salomaa kertoo.
Näytelmän harjoituksia on pidetty viime syksystä lähtien taidetalo Pilvilinnassa, kunnes toukokuussa ryhmä pääsi siirtymään kesäteatterille.
– Alkukaudesta Ernin roolissa olevan Elias Ylä-Vannesluoman ja Salomaan kanssa haettiin perustaa rakkaussuhteelle ja pyrittiin syventämään ja monipuolistamaan rooleja. Kevätkaudella alettiin treenata koko porukan kanssa, Nokkala kertoo.
Nokkalan mukaan treenit ovat sujuneet hyvin.
– Teatteriporukka on kuin perhe, joka tykkää kokoontua yhteen. Porukasta hitsautuu yhteisö, jolla on hauskaa keskenään.
Liian paksu perhoseksi saa ensi-iltansa 28.6. klo 19 ja näytöksiä on 12 kesän aikana. Lentävä Lokki on Uudessakaupungissa lähes 40 vuotta toiminut teatteriryhmä, jonka tila on katettu ja ilmastoitu.