– Tämä on faktisesti maailman suurin vesipyssykokoelma, kertoo kokoelman omistaja, turkulainen Janne Erkki Laine . Mies suhtautuu harrastukseensa intohimoisesti. Vesipyssyjä hän on kerännyt vuodesta 1993, ja niitä onkin kertynyt merkittävä määrä, toista tuhatta.
– Kaikki ei peräkärryyn mahtunut, täytyy tehdä toinen reissu, hän toteaa saavuttuaan suuren peräkärryn kanssa näyttelypaikalle. Vesipyssyjä kannetaan sisään kassikaupalla.
– Tänään viimeksi meinasin ostaa uuden, mutta ei ollut aikaa, Laine naurahtaa.
Vesipyssyt eivät mahdu edes Laineen kotiin, vaan hänellä on käytössään paja Turussa.
– Paja on hyvä olla ihan jo sen takia, että pystyy tuunailemaan ja korjaamaan vesipyssyjä, hän toteaa.
Siinä missä vesipyssyjen keräily varsinaisesti alkoi vuonna 1993 Laineen ostettua ensimmäisen vesipyssynsä keräilytarkoitukseen, Laine uskoo keräilyharrastuksen juontavan juurensa mahdollisesti lapsuuteen.
– Epäilen, että kipinä tuli lapsuudessa. 1970-luvun alkupuolella tuli jatkuvalla syötöllä televisiosta lännenelokuvia, joissa pyssyt räiskyivät. En ole muuta selitystä keksinyt siihen, mies pohtii.
Laine esittelee erilaisia vesipyssyjä mielellään. Niitä on laidasta laitaan, aina pienistä kameran ja savukeaskin näköisistä suuriin, täysautomaattisiin vempaimiin, jotka kiinnitetään suoraan vesiletkuun, eikä uudelleentäyttämiselle ole siis tarvetta.
– Tämä on siitä hieno, että saa vaihdettua osia. Näitä me pääasiassa suosimme radalla, sillä vettä tulee juuri sopivasti, Laine selittää erään vesipyssyn ominaisuuksia.
Vesipyssykokoelma on nyt ensimmäistä kertaa näytillä Turun ulkopuolella. Kokoelma on näytillä kuukauden ajan, ja paikalla on opastamassa kesätyöntekijä, jonka Laine on itse työhön opastanut. Ilmainen näyttely on avoinna keskiviikosta lauantaihin kello 12–17 9.7. asti.
– Nyt on juhlavuosi ja juhlakokoelma, kertoo Laine.
Myöhemmin järjestetään myös villin lännen vesipyssyrata, jossa pääsee ilmaiseksi kokeilemaan täysautomaattisia vesipyssyjä. Tällaiset radat järjestetään 29.6. kello 16–18 Rauhanpuistossa ja 1.7. torilla kello 11–13.
– Vesisota on enemmän tekniikka- kuin voimalajia. Vaikka on se vähän voimalajikin, Laine toteaa.
Vesipyssyjen keräilyn lisäksi mies on ehtinyt myös muun muassa toimia joulupukkina Kiinassa. Hän harrastaa myös robottitanssia, ja on toiminut Turussa ohjaajana kyseisen harrastuksen parissa. Onpa Laine joskus tanssinut robottitanssia Kiinassa joulupukkina robottien kanssa.
– Vuonna 1983 aloin treenaamaan, hän kertoo, ja toteaa kipinän harjoitteluun lähteneen TV-ohjelmasta, hän kertoo.