Majava jäi Kasarminlahdelle–Riistakeskus kaipaa uusia havaintoja Vakka-Suomesta majavakannan selvittämiseksi

0
Tällaista jälkeä majava jättää. Kuva on Kasarminlahden rannalta viime vuodelta.

Viime kesänä Uudenkaupungin Sanomat sai vinkin majavasta, joka kaatoi haapoja talttahampaillaan Kasarminlahden rannalla. Varsinais-Suomen riistakeskus kävi ottamassa lastunäytteitä alueelta ja dna paljasti, että kyseessä oli euroopanmajava.

Ilmoituksen majavasta viime kesänä tehnyt kesäasukas Heikki Rautvuori kertoo, että samanlaisia jälkiä on näkynyt jälleen kaadetuissa haapapuissa.

Vs. riistasuunnittelija Lasse Heimo on käynyt tarkistamassa paikat, jossa majavan jälkiä näkyi viime kesänä.

– Uusia keväisiä syönnöksiä oli näkyvissä, joten hyvin todennäköisesti majava tai majavat elelevät edelleen alueella.

Riistakeskus on hyvin kiinnostunut majavahavainnoista, sillä Heimon mukaan vaikuttaa siltä, että euroopanmajava on levittäytymässä Satakunnasta Varsinais-Suomeen. Viime kesänä euroopanmajavasta tehtiin havaintoja Kasarminlahden rannan lisäksi myös Lokalahden Pitkäluodossa.

– Uutena havaintotietona on tämän vuoden alkupuolella ilmoitettu majavasyönnöksiä Laitilassa. Niistä kävin keräämässä lastunäytteet analysointia varten, Heimo kertoo.

Laitilan Sanomat sai jokin aika sitten lukijalta kuvan majavahavainnosta Soukainen – Vaimaro -alueelta.

Mystisin majavahavainto on viime kesältä Kustavista. Havainto tehtiin saarella, johon majava on voinut vain uida. Majavan uintiretkessä ei sinällään ole mitään outoa, mutta majava on makeiden vesien eläin ja Kustavissa saareen pääsee vain meren ylittämällä. Dna-näytteen mukaan Kustavin majava oli kanadanmajava, eli vieraslaji.

Heimolla ei ole tietoa, onko majavasta ollut vielä havaintoja Kustavissa. Hän toivoo, että ihmiset ilmoittaisivat majavahavainnoistaan riistakeskukseen.

Suomessa esiintyy kahta majavalajia, euroopanmajavaa ja kanadanmajavaa. Kanadanmajava on 1930-luvulla vahingossa Suomeen istutettu vieraslaji, jonka kanta on nykyisin euroopanmajavaa laajempi.

Kanadanmajavan metsästykseen ei tarvita pyyntilupaa, mutta euroopanmajavan metsästys on mahdollista Varsinais-Suomessa vain pyyntiluvalla Loimaan alueella.

Majavan tunnistaminen luonnossa on vaikeaa. Varmasti sen voi tunnistaa syödyn puun lastunäytteestä, josta saadaan dna. Analyysin tekee Luonnonvarakeskus (Luke).