Merefesti elävöitti katukuvaa

0
Torille ja Alisellekadulle oli sijoiteltu perinteiset markkinakojut. Aurinkoisessa säässä oli mukava nautiskella markkinahumun keskellä vaikkapa kahvista ja jäätelöstä.

Kylmä sääkin väistyi viikonlopuksi auringon tieltä, kun lauantaina vietettiin Merefestejä. Tapahtumasta löytyi tuttuun tapaan markkinakojujen lisäksi kaikenlaista puuhaa vauvasta vaariin. Perinteisten pärekori-, laku-, vihannes- ja vaatekojujen lomasta löytyi myös kaksi yrittäjähenkistä nuorta myymässä suunnittelemiaan avaimenperiä.

– Haluttiin vain keksiä tekemistä kesälle, avaa vaatimattomasti Minor Simmons idean alkuperää.

Aiemminkin myyntipuuhissa olleet veljekset myyvät nyt ensimmäistä kertaa omia tuotteitaan. Suomalaisesta koivuvanerista tehdyissä avaimenperissä on käytetty hienosti värejä. Suunnittelutyön he tekivät yhdessä, eikä erimielisyyksiä muodoista tai väreistä ollut.

– Minor taisi suunnitella enemmän avaimenperien muotoilua ja Clef taas värejä, pohtii poikien äiti Odetta Lee-Simmons .

Avaimenperien muodoista löytyi muun muassa puutaloja, nuottiavaimia ja sydämiä.

– Kuviot piirrettiin lyijykynällä paperille ja sitten tietokoneelle ja samalla niihin suunniteltiin värit. Avaimet on lasertulostettu ja leikattu tehtaalla, kertovat Minor ja Clef.

Veljesten suunnitelmana on jatkaa myyntiä kesän ajan torilla. Avaimenperät saavat runsaasti kehuja kojulla kävijöiltä ja pojat ovatkin aamupäivän aikana myyneet sadasta avaimenperästä jo noin puolet.

– Sydämin koristeltuja avaimenperiä on mennyt eniten, Minor sanoo.

Pienessä kojussa yhteistyö sujuu mutkattomasti ja apureina toimivat myös veljesten pikkuveli Cadence Simmons , sekä serkku Jaeda Lee . Minor ja Clef olivat kaikin puolin tyytyväisiä tapahtumaan ja kaupankäyntiin.

Aliseltakadulta lähtenyt moottoripyöräajelutus oli jälleen monen mieleen. Myös Rauhanpuistossa sulassa sovussa käyskennelleet talutushevoset ja Match show’hun osallistuneet koirakot houkuttelivat paikalle kaikenikäisiä.

Vakka-Suomen Kennelkerho ry:n järjestämään Match show’hun eli tutummin Mätsäreihin osallistui toistakymmentä koiraa. Mätsäriin osallistunut Venla Laivo oli mielissään Nasu-koiran suorituksesta kehässä.

– Nasu ei ole minun koirani, mutta Nasun omistaja on itse parhaillaan Kesäkuun Kutosella juoksemassa, joten siksi olen Nasun kanssa täällä, selittää Laivo.

Nasu on käynyt virallisissakin näyttelyissä, mutta hakee silti hyviä kokemuksia myös Mätsäreistä.

– Nasu käyttäytyi rauhallisesti ja oli seissyt kuin toteemi kehässä, nauroi Laivo.

Omassa luokassaan, eli pienissä aikuisissa, Nasu sijoittuikin toiseksi.

Puistossa kasvomaalauksia tehtaileva Heidi Stenroos kertoo tänä vuonna olleen hieman hiljaisempaa kuin viime vuonna.

– Nyt on ehtinyt sentään syömään ja juomaan, Stenroos nauraa.

Ellen ja Eeli Vuorinen kävivät ottamassa omat kasvomaalaukset. 4-vuotias Eeli oli välittömästi päättänyt haluavansa pääkallomaalauksen, mutta Ellen pohdiskeli hieman pidempään ennen kuin päätyi perhoseen.

– Käytiin ratsastamassa, tuolla isolla hepalla, kertoo Eeli reippaasti, ja osoittaa yhtä talutushevosista.

Isolla hepalla ratsastaminen ei ollut jännittänyt heistä kumpaakaan.

– Vielä voisi käydä pomppulinnassa, pyörivässä leppäkerttukarusellissa ja jätskillä, luettelee Ellen päättäväisenä.

Hulinaa riitti päivän ajan niin keskustan alueella kuin rannassakin. Lämmin aurinkoinen keli suosi ja sai ihmisiä liikkeelle, varsinkin kun kesäkuun alku on vietetty viileämmissä keleissä.

Sanni Artiola