Uudessakaupungissa vaikutti 1800–1900-lukujen vaihteessa useita merikapteeneita, jotka osoittautuivat todellisiksi monitaitajiksi. Uusikaupunki on aina ollut merikaupunki ja kaupungin asukkaat ovat saaneet elantonsa merenkulusta. Vielä 1800-luvulla kaupungin yleisimmät ammatit liittyivät merenkulkuun. Kaupungissa oli myös kokoonsa nähden suuri purjelaivasto, koska se oli aikoinaan Suomen kolmanneksi suurin.
Wahlbergin museotalon ”Kapteenit – moniosaajia merella ja maissa” -näyttelyssä pureudutaan kahdeksan kapteenin elämään sekä kotikaupungissa että kaukana merillä.
– Laivojen kapteeneista ja heidän toiminnastaan on jäänyt eniten tietoa jälkipolville. He eivät kuitenkaan olleet vain kapteeneja tai miehistön päälliköitä, vaan he vastasivat kaikesta, mitä laivalla tapahtui. Usein he myös omistivat osan laivasta. Kapteenit olivat purjehdusten aikana henkilöstöjohtajia, lääkäreitä, pappeja ja liikemiehiä, Uudenkaupungin museon museoamanuenssi Jonna Junkkila kertoo.
1800–1900-lukujen vaihteessa purjealuksen miehistöön kuului tavallisesti kapteenin lisäksi kaksi perämiestä, kirvesmies, purjeentekijä ja 10–16 miestä, jotka olivat matruuseja, puolimatruuseja, laivapoikia ja kokki. Lastin ja aluksen huolehtimisen lisäksi kapteeneilla oli melkoinen paletti pyöritettävänä.
Junkkila toteaakin, ettei ollut ihme, että useat miehet alkoivat viimeistään kapteenin työstä eläköidyttyään toimia erilaisissa kauppamerenkulkuun liittyvissä tehtävissä.
– He olivat myös laivanvarustajia, -rakennuttajia ja laivayhtiöiden johtajia. Heillä oli vankka pohja liiketoiminnasta, mutta he toimivat usein myös täysin muilla aloilla, koska kuuluivat merikaupungin porvaristoon, hän kertoo.
Kapteenit olivat kiinnostuneita kaupungin kehittämisestä, joten heistä saattoi tulla esimerkiksi poliitikkoja, sanomalehden perustajia, pankkiireita, veneenrakentajia, rautateiden puolestapuhujia, vakuutusasiamiehiä, meklareita tai puhelinosakeyhtiöiden perustajia.
– Ja kaiken muun lisäksi he olivat aviomiehiä ja isiä, jotka merillä ollessaan olivat pitkiä aikoja erossa perheistään. Ikävä ja huoli olivat pysyviä tunnetiloja puolin ja toisin. Ammatti aiheutti haasteita koko perheelle, mutta usein myös mahdollisti hyvän toimeentulon, Junkkila kertoo.
Museon näyttelyyn on poimittu Fredrik Mobergin, Karl Ahlsvikin, Isak Isakssonin, Robert Hartmanin, Janne Malénin, Henrik Widbergin, Einar Ilmasen ja Eskil Hellstenin tarinat.
– Monet heistä tunsivat toisensa varsin hyvin ja osa heistä oli ollut samoilla purjehduksilla. Osa taas on mennyt naimisiin esimerkiksi tutun kapteenin sisaren kanssa, Junkkila summaa.
Esimerkiksi Moberg oli merimiehen poika, joka syntyi Uudessakaupungissa vuonna 1870. Hän opiskeli Oulun merikoulussa, josta valmistui kapteeniksi 28-vuotiaana. Hän toimi uusikaupunkilaisen Eläköön-nimisen parkkilaivan päällikkönä.
Moberg kipparoi myöhemmin myös Zachariassenin varustamon teräsparkki Glenbankia. Australian-reissulla lähes koko aluksen miehistö karkasi, vaikka hän oli yrittänyt estää sitä lukitsemalla miehistön laivaan.
– Yksi ikkuna kuitenkin unohtui auki ja laivalla oli aamulla vain yksi nuori merimies, 12-vuotias Eskil Hellsten. Uusi miehistö oli etsittävä ja palkattava, Junkkila kertoo.
Miehistö karkasi usein sen takia, että saivat toiselta parempaa palkkaa. Toisinaan syynä oli myös seikkailunhalu tai toive paremmista olosuhteista.
Lokakuussa 1910 Glenbank saapui jälleen Australiaan, jossa siihen lastattiin kuparimalmia. Alueelle iski myrsky ja alus törmäsi rannikolla kivikkoon ja upposi.
– Noin 20 hengen miehistöstä jäi henkiin yksi suomalainen, Antti Ketola , joka pääsi läheiselle saarelle hylkytavaraan tarrautuneena, Junkkila kertoo.
Museon herrainhuoneessa on näytillä Glenbankin kapteenintaulu sekä keinutuoli, jonka Moberg teki eräällä purjehduksellaan vaimolleen Idalle.
Kapteeni Karl Ahlsvik toimi esimerkiksi Suomen merimiesyhdistyksen asiamiehenä ja Laivapäällikköyhdistyksen puheenjohtajana. Hänestä tuli Suomen laivapäällystöliiton kolmas jäsen ja järjestysnumerolla koristeltu vihreä lippu on esillä näyttelyssä.
– Hänkin oli vanhaa merimiessukua, sillä kapteenin ammatti usein siirtyi isältä pojalle. Vuonna 1860 syntyneen Alsvikin meriura alkoi heti ala-alkeiskoulun jälkeen ja hän suoritti alle 30-vuotiaana merikapteenin tutkinnon. Hän toimi kapteenina uusikaupunkilaisissa ja raumalaisissa kauppalaivoissa, Junkkila kertoo.
Näyttelyssä on esillä esimerkiksi kapteeni Ahlsvikin miehistöönsä käyttämä kurinpitoruoska.
Laitilalaissyntyinen Isak Isaksson tuli tunnetuksi paitsi kauppalaivojen kapteenina, myös liikemiehenä ja keksijänä.
– Yksi hänen suurimmista hankkeistaan oli telakan perustaminen Uuteeenkaupunkiin. Hän sai kymmenet laivanvarustajat ideansa taakse, koska kaupungista puuttui laivojen kunnostamiseen tarkoitettu paikka. Lopulta telakka meni konkurssiin ja Isaksson menetti omaisuutensa ja sai kaupunkilaisten haukut niskaansa, Junkkila kuvailee.
Isaksson tunnetaan myös uusikaupunkilaisen kiviteollisuuden isänä, koska hän perusti Suomen kiviteollisuus Oy -nimisen yrityksen, joka aloitti kiven louhinnan muun muassa Haiduksen saaressa.
– Pian louhinta laajeni ja se työllisti satoja kivimiehiä. Lisäksi hän oli mukana perustamassa Uudenkaupungin Sanomia ja Janhuan höyrysahaa. Hän myös ajoi vuosia rautatieyhteyttä kaupunkiin, Junkkila lisää.
Janne Malén puolestaan päätyi kapteeniksi, koska hänen isänsä oli laivanrakentaja ja -varustaja. Isä kuoli poikansa ollessa teini-ikäinen ja Janne jatkoi isänsä yritystoimintaa.
– Janne otti kesämatkoille mukaan usein myös vaimonsa Eleonooran eli Nuuran. Vaimot lähtivät yleensä matkoille mukaan häiden jälkeen tai vasta keski-ikäisinä, kun lapset olivat jo isoja. Lapsia ei tavallisesti otettu mukaan, vaan heidät jätettiin maihin sukulaisten hoiviin.
Junkkila kertoo, kuinka Malén laajensi isänsä varustamotoimintaa ja perusti vuonna 1917 yhtiökumppaneidensa kanssa Uudenkaupungin Laiva Oy:n, jonka konttorirakennus on yhä Vanhan kirkon vieressä.
Jo nämä esimerkit osoittavat, että merikapteeneista on moneksi. Museon näyttelyssä kerrotaan lisää esimerkiksi uusikaupunkilaisesta merikapteenista, joka purjehti maapallon ympäri tai kapteenista, joka on yksi harvoista, jotka ovat kiertäneet Kap hornin niemen purjealuksella. Näyttelyssä paljastuu myös, minkälaisia salaisuuksia mereltä tulleissa kirjeissä kerrottiin.
Kapteenit – moniosaajia merellä ja maissa -näyttely aukeaa tulevana maanantaina. Wahlbergin museotalo on auki juhannusta lukuun ottamatta joka päivä elokuun loppuun asti.
