Kun taiteilija, jonka teokset on, kilpailuvoiton tuloksena, sijoitettu kirkkotilaan, saa tietää, kolmekymmentä vuotta myöhemmin, että ne eivät vastaa seurakuntalaisten toiveita, eivät anna iloa eivätkä lohtua, taiteilija ei voi kuin kysyä, miten niiden kanssa on eletty kaikki nämä vuodet. Jos niiden kanssa on eletty huonosti, jos ne eivät koskaan ole vastanneet hartaisiin toiveisiin, eikö kuitenkin olisi ollut asiallista edes pyytää taiteilijaa selvittämään teoksiaan, kertomaan teoksistaan. Joko paikan päällä tai kirjallisesti. Ennen myyntipäätöstä. Pöytäkirjapäätöksen mukaan seurakuntalaiset eivät pidä teoksiani soveltuvina kirkkotilaan. Minulle on täysi mysteeri mikä niissä on vikana. Onko kyseessä esim. maalausten tiettyjen kohtien abstrahoitu aihe (alttarimaalauksessa oleva ovaali soikio, punaruskeine suorakulmioineen)? Vai liittyykö torjunta tiettyyn maalaustapaan, jossa voimakkailla pensselinvedoilla ilmaistaan energisyyttä? Puuttuko risti tai krusifiksi?
Sallikaa siis minun edes tässä kertoa mistä näissä maauksissa on kyse: Alttarimaalauksen nimi on ”Kolme pylvästä ja luominen” Jo aikoinaan, seurakunnalle ja kilpailulautakunnalle jättämässäni selostuksessa totean seuraavaa: Kolme pylvästä edustavat kristillisen kirkon kolmea kantavaa pilaria: Usko , toivo ja rakkaus. Sama, kolmen pilarin teema toistuu pienessä , maalauksen päälle asetetussa kankaassa. Siinä huomaa myös taivaasta laskeutuvan käden. Teoksen päälle on asetettu maalauksen vaakalinjan leikkaava ovaali kappale. Se symboloi luomisen tapahtumia. Välttääkseni liiallista kerrontaa, olen päätynyt punaruskeiden suorakulmioiden luomaan dynamiikkaan, kuvaamaan luomistapahtuman moninaisuutta, joka aina on ihme.
Toinen huutokaupattava teos on seurakuntasalissa oleva ”Khoneen ihme”. Sen taustalla on bysanttilaisen taiteen yliaikainen kuva-aihe: Arkkienkeli Mikael rientää seurakunnan apuun koska heidän kirkkonsa on tuhoutumassa vihollisten järjestämän tulvan alle. Arkkienkeli paukauttaa sauvallaan Khonaen kallioon ja saa tulvaveden valumaan oikeisiin uomiinsa. Ja pelastaa sekä seurakunnan että heidän kirkkonsa. Teoksessa on noudatettu bysanttilaisen kuvasommitelman periaatteita.
Tässä lyhyesti Uudenkaupungin seurakuntakeskuksen maalausten aiheet. Itsekukin voi päätellä miten ”kirkollisia”, kirkkotilaan sopivia tai sopimattomia teokseni ovat. Ja koska niiden hinnat on käyty kahden huutokauppakamarin toimesta arvioimassa, itsekukin voi miettiä, minne tuollaiset alttaritaulut voitaisiin sijoittaa, kenen olohuoneeseen. Huomautan että ne on aikoinaan vihitty käyttöön ja niiden seiniltä pois ottaminen on tietysti niiden desakralisointia. Kun sen tekee itse seurakunta, toiminta saa lisää vakavuutta. Ja järkyttää.
Huolestuttavinta tapauksessa on se että tällä teollaan Uudenkaupungin seurakunta luo ennakkotapauksen, jota muut seurakunnat voivat seurata. Suomessa on varmaan muitakin kirkkotiloja, seurakuntia, kirkkoneuvostoja , jotka eivät ole tyytyväisiä taideteoksiinsa. Ja huomatessaan miten helposti hengettömästä taiteesta voi päästä eroon, ottavat yhteyttää huutokauppakamareihin.
Ja toivovat, kuten nyt Uudenkaupungin seurakunta, että myyntivoitolla saadaan hankittua kirkkotilaan jotain ”sopivampaa”. Kun kirkkotaidetta tällä tavoin, voittoa tavoitellen kaupataan, niin kuin myytäisiin takanpäällisporsliinia, taiteilijan on kysyttävä: Mikä on minun sieluni myyntiarvo?
Souillacin pappilassa 28 kesäkuuta 2023
Hannu Väisänen
Taiteilija