
Asukasbudjetoinnin kohteista voi käydä äänestämässä vielä sunnuntaihin 11. kesäkuuta asti. Uudessakaupungissa kokeillaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa asukasbudjetointia ja se suuntautuu neljälle alueelle: Kalantiin, Pyhämaahan, Lokalahdelle sekä vanhaan maalaiskuntaan ja saaristoon.
Oma Uki -asukasbudjetoinnin nimellä kulkevan hankkeen tavoitteena on kerätä monipuolisia ideoita kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi sekä asuin- ja elinympäristön kehittämiseksi. Ideoita on jatkojalostettu kevään aikana niin, että niitä on saanut nyt kesäkuun alun aikana käydä äänestämässä.
Kokeiluun on varattu 65 000 euroa siten, että Kalantiin 20 000 euroa ja muille alueille kullekin 15 000 euroa. Äänestyksestä toteutukseen siirtyy niin monta ehdotusta kuin alueen budjettiin mahtuu. Äänestyksellä valitut ideat toteutetaan kesän ja syksyn aikana.
Kalannissa äänestykseen ovat tulossa kuntoportaat, laavu ja helppokulkuinen luontoreitti, koirapuisto, keinut Halikontien matonpesupaikalle, avoin olkkari, taidepuhelinkoppi sekä Haimion uimarannan kohentaminen. Lokalahdella äänestetään keskustan puiston kohennuksesta, lasten luontopolusta, luontopolun kohentamisesta, kuntoiluvälineistä pururadalle, nuorten olkkarista sekä uudesta vessasta Eräistenkariin.
Maalaiskunnassa ehdokkaina ovat jääkiekkokaukalon laidat Haapaniemen kentälle, Lasamäen pulkkamäen kunnostus ja grillipaikan tekeminen, Vohdensaaren kylän historiasta kertovat opasteet, melontareittien kartoitus, juoksukilpailu ja Karhuluodon uimarannan kunnostusta.
Pyhämaassa ei äänestetä vaan rahoitus jakautuu Vintrin ja Raulion uimarantojen kohentamiseen sekä lapsiperheiden huomioimiseen. Koulun alueella uusitaan grilli ja rakennetaan puukatos, reittiä pulkkamäkeen parannetaan ja lisäksi järjestetään leffailtoja sekä kesäinen lasten purjehduspäivä.
Jokainen voi äänestää kerran jokaisella alueella. Jokaisella alueella voi äänestää yhtä tai useampaa kohdetta kuitenkin niin, että maksimisumma ei ylity. Toteutukseen valikoituu joka alueelta eniten ääniä saanut kohde ja sen jälkeen niin monta ehdotusta kuin budjettiin mahtuu.
Äänensä voi käydä antamassa www.uusikaupunki.fi/omauki-sivulla. Paperiäänestys on mahdollista ympäri kaupunkia. Äänestyspaikkoina ovat Palvelupiste passari, Uudenkaupungin uimahalli, pääkirjasto, Kalannin kirjasto, Kalannin K-market, Kalannin RunOil, Lokalahden K-market, Pyhämaan kyläkauppa ja kirjastoauto.