Tänään pienet eskarilaiset jättävät hyvästit tutulle ja turvalliselle päiväkodille. Peruskoululainen saa yhdeksännen luokan todistuksen. Takana on pitkä kouluputki, edessä jännittävä uusi elämänvaihe.
Tänään juhlitaan ylioppilaita ja valmistuneita. Valtaosa heistä on nuoria, joilla on elämä edessään, mutta joukossa myös yhä enemmän aikuisia, jotka ovat täydentäneet opintojaan tai vaihtavat alaa. Oli takana minkälainen aherrus tahansa, sitä kannattaa juhlia. Elämässä etapit ovat tärkeitä. Jos tämä tärkeä hetki jää pitämättä, elämä alkaa tuntua helposti suoritukselta ja sitähän elämän ei pitäisi olla. Välillä on hyvä pysähtyä ja nauttia siitä, mitä on saavuttanut.
Tänään valmistuneille pidetään puheita. Toivotellaan onnea, toivottavasti myös rohkeutta valita oma polkunsa. Meistä aikuisista ei ole enää nuorille neuvojiksi koulutuksen tai ammatin valinnassa. Vanhat ammatit katoavat ja tilalle tulee uusia. Vielä kymmenen vuotta sitten olisi ollut vaikea kuvitella, että Youtube-videoilla voi tehdä uraa tai että e-urheilusta voi saada tuloja.
Muutenkaan ei enää kannata kysellä, mikä nuoresta tulee isona. Nuorilla on edessään täysin toisenlainen työelämä kuin meillä vanhemmilla. Hyvin harva voi olla 30 vuotta samassa työpaikassa tai edes samalla alalla. Työsuhteet ovat hyvin erilaisia. Yhä useammat ovat palkkatyössä ja yrittäjiä tai ainakin kevytyrittäjiä yhtä aikaa.
Myös nuorten suhtautuminen työelämään on erilainen kuin meidän vanhempien. Työn sukupolvet -tutkimuksen mukaan nuoret haluavat tehdä työtä, joka vastaa heidän arvojaan. Nuoret odottavat työelämältä joustoja, mahdollisuutta vaikuttaa työaikoihin ja tehdä etätyötä. Nuoret ymmärtävät, että työelämä on maraton. Tänä vuonna 18 vuotta täyttävä nuori pääsee eläkelaskurin mukaan eläkkeelle vuonna 2074. Moni asia työelämässä ehtii muuttua siihen mennessä.
Teija Uitto