Meksikossa jo 1960-luvun lopulla kehitetty padel rantautui Suomeen todenteolla joskus viime vuosikymmenellä. Sen jälkeen kasvu on ollut huimaa ja kenttiä on noussut tasaiseen tahtiin eri puolille maata.
Padel-kärpäsen purema tuntuu aiheuttavan riippuvuutta. Ainakin jos kysytään uusikaupunkilaisilta Miia Elolta ja Kalle Jalavalta , jotka kokeilivat lajia ensimmäisen kerran viime kesänä.
– Kalle kävi jouluaattonakin pelaamassa, Miia naurahtaa.
Kesän ensikokeilun jälkeen syksyllä lajiin oli jo syntynyt lähes riippuvuus ja läpi talven pariskunta pelasi Uudenkaupungin Urheilukeskuksen sisäkentällä. Kun kelit taas lämpenivät, varasivat he nopeasti ajan ulkokentälle.
– Huhtikuussa, heti kun tämä aukesi, Kalle tokaisee samalla, kun iskee pallon verkon yli.
Toisella puolella ovat tällä kertaa Meri ja Ville Iljanko , joiden kanssa pelit sujuvat jo vanhasta muistista. Miian mukaan vuoron aikana vaihdellaan pareja niin, että jokainen saa pelata jokaisen kanssa.
Harrastajia lähiseudulla on jo sen verran, että aina ei tarvitse pelata samojen ihmisten kanssa. Miia kertoo WhatsApp-ryhmästä, jossa voidaan lyhyelläkin varoitusajalla etsiä pelikavereita.
Peleistä sovitaan jopa vain muutamia tunteja ennen, jos vuoroja vain on vapaana.
– Esimerkiksi ryhmäjumpassa pitää olla tiettyyn kellonaikaan jossain, Miia vertailee.
Hän kuitenkin ymmärtää, että joidenkin kanssa pelivuorot on sovittava reilusti etukäteen.
– Kaikki eivät ole niin ex tempore -ihmisiä kuin minä, Miia naurahtaa.
Hän suosittelee lajia esimerkiksi vuorotyöläisille, koska ajat voi varata silloin kuin itselle parhaiten sopii. Haasteena tosin on löytää pelikaverit, sillä Uudenkaupungin kaksi ulkokenttää ja yksi sisäkenttä ovat kaikki tarkoitettuja nelinpeliin.
Laji mielletään yleisesti vain nelinpeliksi, mutta kaksinpelikin onnistuu.
– Ugissa ei ole kaksinpelikenttää, mutta Tampereella olemme kokeilleet ja esimerkiksi Raisiossa on. Kuitenkin nelinpeli on kivempaa, Miia hymyilee.
Kesäksi 2021 valmistuneet ulkokentät Kaupunginlahden rannalla ovat auki läpi kesän. Eikä pelejä tarvitse lopettaa ihan heti ilmojen kylmetessä.
– Tämä on myöhään auki. Viime syksynä pelasimme varmaan puoli kymmeneen asti ja valot sammuivat. Soitimme Miksulle ( Mikael Herbert ), että mistä saa valot takaisin päälle ja pelit jatkuivat, Miia kertoo.
Keväällä Miia ja Kalle pelasivat vielä muutaman kerran sisälläkin, mutta muuten tarkoitus on olla mahdollisimman paljon ulkona.
– Ulkona tuulee ja se täytyy ottaa huomioon. Se on hiukan haastavampaa, hän muistuttaa.
Miia kuvailee kuinka vastatuulessa pallo jääkin yllättäen verkkoon tai myötätuulessa lentää suoraan seinään. Muuten hän kuitenkin nauttii ulkopeleistä enemmän, sillä samalla saa nauttia ulkoilmasta ja maisemista, kunhan muistaa ottaa aurinkolasit ja lippiksen mukaan.
Miia, Kalle, Meri ja Ville laskevat pisteitä ja välillä tulee pientä kinaakin, mutta pääasiassa peli sujuu hymy huulilla. Miia korostaakin lajin sosiaalista puolta.
Vaikka toisinaan peli on ihan totista urheilua, otetaan kuitenkin huomioon, että osa on vasta aloittanut lajin.
– Olemme sopineet, että jollekin emme syötä liian kovaa, Miia kertoo.
Lajissa kilpaillaan huipputasolla ja Ugissakin järjestetään turnauksia.
– Meille tämä on oman kunnon ylläpitoa ja sosiaalista toimintaa, Miia sanoo.
Siitä huolimatta Miia ja Kalle osallistuivat keväällä Mikael Herbertin valmennukseen neljänä perjantaina.
Valmennuksessa voi kehittää esimerkiksi verkkopeliä tai lasin kautta lyömistä, mikä voi olla esimerkiksi tennistä pelanneille vierasta.
Miialla mailapeleistä tutuin on sulkapallo, mutta sekin vuosien takaa. Tennis- tai sqaushtaustaa ei siis tarvita, vaikka padelissa on molempien lajien piirteitä.
Padel-ulkokentät
Uusikaupunki: kaksi kenttää Kaupunginlahden rannassa, Crusell-puistossa
Vehmaa: yksi kenttä Vehmaan liikuntahallin ulkopuolella, Vinkkiläntie 27
Kustavi: yksi kenttä Peterzensin vierasvenesatamassa, Parattulan rantatie 16
Frisbeegolfradat
Uusikaupunki:
Green Golf Disc, 21 väylää, Sahanti 193, maksullinen
Kalannin frisbeegolfrata, 18 väylää, Urheilutie 2
Lokalahden frisbeegolfrata, 19 väylää, Tuppiluodontie 94
Pyhämaa DiscGolfPark, 18 väylää, Mäkitarhantie 22
SFC Rairanta frisbeegolfrata, 18 väylää, Vanhakartanontie 216
Sorvakon frisbeegolfrata, 18 väylää, Veneranta 4
Uimahallin frisbeegolfrata, 9 väylää, Koulupolku 5
Laitila:
Laitilan frisbeegolfrata, 24 väylää, Hallitie 4
Palmusen puisto, 6 väylää, Palmusentie
Pyhäranta:
Kirikallio DiscGolfPark, 19 väylää, Kirikalliontie 10
Pyhäranta DiscGolfPark, 18 väylää, Rantatie 5
Reilan frisbeegolfrata, 4 väylää, Eemelintie 6
Vehmaa:
Vehmaa DiscGolfPark, 18 väylää, Seuralantie
Taivassalo:
Taivassalon frisbeegolfkeskus, 18 väylää, Kisakuja 1
Kustavi:
Kustavin frisbeegolfrata, 18 väylää, Vähämaankuja
Lootholma DiscGolfPark, 9 väylää, Kuninkaantie 193
Kuntoportaat
Sorvakon kuntoportaat, Veneranta 4, Uusikaupunki
Pyhämaan kulttuuriportaat, Pyhämaanranta, Pyhämaa
Voimaportaat, Varppeentie, Laitila
Toivon portaat, Turuntie 20, Taivassalo
Seuralan kuntoportaat, Seuralantie, Vehmaa
Tulossa Kustavin Tuulentuvanmäelle
Rairannan kuntoportaat, SF-Caravan Vakka-Suomi, Vanhakartanontie 216, Uusikaupunki
Uimarannat
Uusikaupunki:
Hiu, Hiuntie 214
Santtionranta, Kalalokkikuja 14
Karhuluoto, Lepäistentie 271
Lautvesi, Paalamäentie 105
Haimio, Haimiontie 351
Kaukjärvi, Kaukjärvenranta 8, Kalanti
Taipaleenjärvi, Saunapolku 8, Kalanti
Eräinenkari, Eräistenkarintie 31, Lokalahti
Raulio, Pyhämaantie 300, Pyhämaa
Pyhämaa, Pyhämaanranta 37, Pyhämaa
Vintri, Lyökintie 726, Pyhämaa
Laitila:
Särkijärvi, Särkijärventie 136
Mustajärvi, Padontie 822
Kaurajärvi, Kaariaistentie 210
Hepojärvi, Hepojärventie 143
Vähä-Tulejärvi, Krouvintie 133
Vallijärvi, Vallijärventie 171
Langjärvi, Langjärventie 244
Vehmaa:
Rautila-Vikainen, Rantatie
Hietajärvi, Hietajärventie
Himoinen, Laituritie
Pyhäranta:
Lahdenvainio, Salinranta 25
Reila, Täpöntie 27
Suojala, Suojalantie 7
Taivassalo:
Hakkenpää, Hakkenpääntie 806
Helsinginrannan sauna ja louhospolku, Praakintie 62 (Kyläyhdistyksen ylläpitämä)
Kustavi:
Klipunkari, Klipunkarintie 38 A
Laukkari, Ruoninluodontie 100 D
Kustavin Lootholma, Kuninkaantie 193