Varma jalkapallokesän merkki on Uudenkaupungin Pallokerhon perinteinen jalkapallokoulu, joka aloittaa monen alakoululaisen kesäloman. Ensimmäistä lomaviikkoaan on Sorvakon urheilukentällä viettämässä muiden muassa kymmenvuotiaat jalkapallon harrastajat Sisu ja Alisa.
– Ensimmäisten päivien aikana olemme harjoitelleet kuljettamista ja syöttelemistä. Uusia juttuja ollaan opittu ja kivaa on, nuoret futarit totesivat koulun toisena päivänä.
Laji on molemmille jo tuttu, sillä Alisa on harrastanut jalkapalloa kaksi vuotta ja Sisu viisi. Alisa mainitseekin, että jalkapallossa kivointa on se itse pelaaminen.
– Saa uusia kavereita ja pääsee kauden aikana käymään pelireissuissa, jotka saattavat olla kaukana, Sisu lisää.
Alisa on mukana jalkapallokoulussa ensimmäistä kertaa ja Sisu toisen kerran. Viikon varrella koululaisille opetetaan jalkapallon perustaitoja eri teemojen mukaisesti pelaamista unohtamatta.
Kumpikin nuorista odottaa koululta nimenomaan pelaamista. Viikon huipennuksena on nimittäin perinteinen lopputurnaus, jossa koululaiset jaetaan joukkueisiin ja omilla keksityillä nimillä joukkueet kamppailevat turnauksen voitosta.
Sisulle on jäänyt viimevuotisesta turnauksesta vähän hampaankoloon.
– Se olisi ihan kiva voittaa, kun viime vuonna jäimme toiseksi, Sisu julistaa.
Koulussa on tänä vuonna 62 alakouluikäistä nuorta. Suuren osallistujamäärän vuoksi koulun pääohjaaja Linda Jefimoff onkin tyytyväinen, että koulu saatiin järjestettyä tilavalla urheilukentällä.
– Perinteisesti olemme olleet Pohitullin keinonurmikentällä, mutta Wintterin työmaan melusta johtuen päätimme jo aiemmin siirtää koulun Sorvakkoon, Jefimoff kertoo.
Vuonna 2012 ensimmäisen kerran järjestetty jalkapallokoulu on pitänyt pintansa läpi vuosien, vaikka koronapandemia rajoittikin toimintaa ja osallistujamääriä parina vuotena. Koulusta löytyy suurimmaksi osaksi UPK:n joukkueissa pelaavia pelaaja, mutta myös täysin aloittelevia futaajia.
– Vanhimpien ryhmässä osa on tainnut jo viettää täällä viisi tai kuusi kesää peräkkäin, Jefimoff huomauttaa.
On saattanut myös käydä niin, että vanhoista koululaisista tulee seuraaville kesille apuohjaajia, sillä Jefimoffin apuna toimii nuoria junioripelaajia.
Jalkapallokoulu on tarkoitettu kaikille alakouluikäisille oli harrastaja tai ei. Vaikka Jefimoffin mukaan suurin osa on jo valmiiksi UPK:n pelaajia, niin toiveissa aina on, jos uusia harrastajia saadaan joukkueisiin mukaan koulun avulla.
– Joka vuosi aina muutama uusi tulee toimintaan mukaan tämän koulun kautta. Eiköhän täällä se kipinä vähän puraise jalkapalloa kohtaan, Jefimoff iloitsee.