Peruskoulu paketissa

0

Tänään kouluissa kajahtaa suvivirsi, ylioppilaat saavat lakit päähänsä sekä ysiluokkalaiset päättävät peruskoulun. On jotenkin haikeaa ajatella, että yhdeksän vuoden opiskelu on tänään päättymässä ja seuraavaksi menen toiselle asteelle.

Aloitin oman oppi-polkuni syksyllä 2014, silloin keltanokkainen ykkösluokkalainen aloitti iloisin mielin koulun. Nämä yhdeksän vuotta ovat olleet niin ylä- kuin alamäkiäkin, ja muistoja löytyy joka luokka-asteelta.

Minulle peruskoulu ei ole ollut koko ajan pelkkää ruusuilla tanssimista. Kun on joutunut koulukiusatuksi ja on kokenut olevansa erilainen, niin se on ottanut koville. En tule yhtään ikävöimään niitä hetkiä, kun olen saanut kokea olevani erilainen eikä minua ole hyväksytty porukkaan.

Keväällä 2020, kun alkoi ensimmäinen etäopetusjakso, se teki kuudesluokkalaisen elämästä uudenlaisen. Opettaja opetti luokkaa etänä Google Meetin sekä Wilman välityksellä, se oli kokemuksena erilainen, mitä opetus oli fyysisenä koulussa ollut. Kun etäopetusjaksoja on sen jälkeen tullut, ne ovat olleet yläasteella erilaisia, koska opiskeltavaa oli parhaillaan 13 oppiaineessa saman viikon aikana.

Opetus on muuttunut hyvinkin paljon digitaaliseksi, kun vertaa ykkösluokkaa, jossa reissuvihot ja piirtoheittimet olivat käytössä. Nyt on ollut helppoa, kun tietyt tehtävät on tehty chromebookeilla ja opettajiin saa hyvin yhteyttä Wilman kautta.

Kuulun siihen viimeiseen ikäryhmään, joka on opiskellut Viikaisten koulurakennuksessa. Olen viimeinen ikäryhmä, joka odotti ennen kuviksen tuntia Viikaisten koulun fysiikan luokkien edessä, että päästäisiin opettajan johdolla lukion puolelle opiskelemaan kuvataidetta.

Peruskoulutaipaleeni päättyy tänään, ja voin todeta itselleni, että selvisin siitä. Aina ei ole ollut helppoa, mutta onneksi suurin osa on ollut iloa ja onnen hetkiä.

Maisa Kari

uusikaupunkilainen nuori

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän