
Kivimäen hiekkakentällä riittää kesäkuun ajan maanantaisin ja keskiviikkoisin vilinää ja vilskettä, kun Laitilan Jysken perinteistä lasten pesäpallokoulua järjestetään tänäkin vuonna Uudessakaupungissa. Jyske on jo monena edellisvuotena tuonut pesiskoulun Laitilan lisäksi myös Uuteenkaupunkiin ja Kalantiin tavoitteenaan herätellä pesisjoukkueita takaisin eloon.
Aikoinaan Vakka-Pesis tuli tunnetuksi ukilaisena pesäpalloseurana, mutta nykyään Uki Pesiksen nimen alle on aloitettu rakentaa uutta tulevaa.
– Uki Pesis toimii nyt neljättä vuotta Jysken sateenvarjon alla. Yritämme pikkuhiljaa tuoda Laitilasta lajia tänne päin sekä yritämme koko ajan saada toimintaa paremmin henkiin, koulun pääohjaaja sekä Jysken harrastepesisvastaava Neea Helin kertoo.
Pesäpallolle löytyy Helinin mielestä kysyntää Uudessakaupungissa. Toimijoita löytyy sen verran, että toiminta pyörii itsessään, mutta enemmänkin kaivataan. Aikuiset kuitenkin pyörittävät toimintaa, jotta nuoret pääsevät harrastamaan.
– Tällä hetkellä Uki Pesiksellä on kolme joukkuetta, jotka ovat D- ja E-tytöt sekä E-pojat. Tavoitteena olisi saada myös pienille 2014–2016-syntyneille jotain toimintaa.
Helin pohtii, että jos pienimmistä ikäluokista saataisiin ihmisiä innostumaan, silloin pystyisi rakentamaan kivijalkaa ja jatkumoa paikalliselle pesäpallolle.
– Lasten lisäksi vanhempia ja aikuisia tarvitaan, jotka haluavat olla toiminnassa mukana. He mahdollistavat pesäpallon juurtumisen tänne.
Pesiskoulussa haetaankin matalalla kynnyksellä nuoria, jotka ovat kiinnostuneita kokeilemaan lajia ja sitä kautta ehkä innostuvat liittymään seuratoimintaan. Koulussa on 6–13-vuotiaita nuoria, joista osa on jo entuudestaan pelannut pesäpalloa ja toiset ensimmäisiä kertoja. Ugissa koululaisia on kaikkiaan 16.
– Tarkoituksena on harjoitella pelaamista oheisharjoitteiden kautta. Harjoitellaan heittämistä, pallon lyömistä, kiinniottamista ja oikeastaan kaikkea, mitä pesäpallossa tarvitaan, Helin selittää.
Puolitoistatuntisen harjoitusten aluksi nuoret opettelevat leikkimielisten pelien avulla pesikseen kuuluvia taitoja ettei koko harjoitus ole pelkästään tekniikkaan liittyvää harjoitusta.
– Jokaisella kerralla yritämme tietenkin pelata myös. Koulun viimeinen viikko keskittyy vain pelaamiseen, Helin muistuttaa.
Pesiskoulu harjoittelee Kivimäellä ja Kalannissa maanantaisin ja keskiviikkoisin sekä Laitilassa tiistaisin ja torstaisin. Ensimmäinen rupeama kestää kesäkuun loppuun asti, jonka jälkeen koulu palaa vielä viikoksi 31 ennen peruskoulujen alkamista.
Koulun lisäksi kesän aikana Jyske järjestää 3–6-vuotiaille tarkoitetun Pesisliikkarin, jossa tehdään samantyylisiä juttuja, kuin koulussa, mutta osallistujien ikään suhteutettuna. Pesisliikkari järjestetään Kivimäen kentällä torstaisin.
– Jos on kiinnostusta ja halua, niin aina voi tulla mukaan kesken kesääkin, vaikka ei alusta lähtien ole kerjennyt käymään, Helin vinkkaa.