
Pankki lahjoittaa kesän ajan jokaisen neuvottelussa käyneen asiakkaansa puolesta 5 euroa Itämeren suojeluun, ja antaa lahjoituksen merkiksi BSAG:n tarjoaman digitaalisen kertalipun Itämereen.
– Itämeren huonovointisuus on täällä läntisen Suomen rannikkoalueilla meidän jokaisen helposti omin silmin havaittavissa. Asiakkaistamme ja työntekijöistämme huomattavan monella on läheinen suhde omaan lähimereemme esimerkiksi vapaa-ajan asunnon tai itselle rakkaan harrastuksen kautta. Siksi pankillemme on sekä erittäin tärkeää että hyvin luontevaa olla mukana tukemassa Itämeren tilan parantamiseen tähtääviä toimia, taustoittaa Säästöpankki Kalanti-Pyhärannan toimitusjohtaja Ossi Öhman kesäkuukausien ajan kestävää lahjoituskampanjaa.
BSAG tekee yhteistyötä laajan tutkija- ja kumppaniverkoston kanssa ja etsii jatkuvasti yhä tehokkaampia keinoja pysyvän muutoksen aikaansaamiseksi Itämeren hyväksi.
– Tähtäämme pysyviin muutoksiin arvokkaan meriluonnon suojelussa ja biodiversiteetin ylläpidossa. Vähennämme meriliikenteen jätevesipäästöjä ja edistämme uudistavaa viljelyä, jonka avulla ruokamme voidaan tuottaa entistä Itämeri- ja ympäristöystävällisemmin, kertoo BSAG:n viestintäjohtaja Saara Piispanen .