Saatu avustus helpottaa lähikarttojen tekoa

0
Suunnistuskurssilaiset Aku Salovaara (vas.) ja Saima Laiho tutkivat tiistain reittiä Elsa Ankelon kanssa.

Vakka-Rastin tiistaiset kuntorastit ovat olleet jälleen hyvin suosittuja ja osanottajia on ollut keskimäärin yli sata. Suunnistustaidot jo hallitsevien lisäksi VaRa panostaa myös nuoriin ja suunnistuksen aloittaviin monella tavalla.

Viime vuonna Vakka-Rasti järjesti suunnistuksen alkeiskurssin lapsille ja nuorille. Kurssin veti huippusuunnistaja Elsa Ankelo ja tänä vuonna kurssi on uusittu. Touko-kesäkuun aikana on pidetty kahdeksan noin tunnin pituista opetustilaisuutta ja jo ennen kurssin alkua Elsa ja Vakka-Rastin puheenjohtaja Heli Jalava pitivät Saarniston koululaisille suunnistuspäivän.

– Kurssilla olemme tiistaisin olleet mukana kuntorasteilla ja kiertäneet yhdessä lyhimmän radan ja torstaisin olemme sitten olleet jossain kaupungin lähialueen maastossa, Elsa kertoo.

Kurssin aikana on opeteltu karttamerkkejä ja kompassin käyttöä, mietitty parhaan reitin valintaa rastilta toiselle ja opeteltu myös rasteilla tapahtuvaa leimaamista ja yleensä toimintaa kuntorasteilla.

– Kartta tulee parhaiten tutuksi maastossa. Eri karttamerkkejä voi toki opettaa sisätiloissakin, mutta paljon helpompaa on, kun voi näyttää kiven tai kumpareen maastossa ja sitten miten se on karttaan merkitty. Erityisen havainnollista on korkeuskäyrien opetteleminen maastossa.

Tiistain kuntorasteilla kurssilaisista olivat mukana ainakin Saima Laiho ja Aku Salovaara . Aku oli koulun kanssa suunnistanut aiemmin, mutta Saima oli ihan ensimmäistä kertaa etsinyt rasteja kurssilla.

– Ihan kivaa. Aluksi kaikki tuntui vaikealta ja maastossa on välillä vähän hankala kulkea, mutta nyt sujuu paremmin. Suurin osa karttamerkeistä on tuttuja ja kompassiakin osamme jo käyttää, he totesivat.

Saima aikoo käydä kurssin jälkeenkin äidin kanssa rasteilla ja myös Aku aikoo ottaa suunnistuksen ohjelmaansa karateharrastuksen lisäksi.

Ennen lähtöä metsään he tutkailivat päivän rataa yhdessä Elsan kanssa. Ykköselle mennessä pääsee aluksi vähän matkaa tietä pitkin vaikkakin vähän kiertäen, mutta se tuntui hyvältä vaihtoehdolta, sillä suoralla reitillä matkalla on oja ja sen suuruudesta ei ole tietoa.

– Sitten matkalla näkyy kivi ja myös pieni mäki. Rastikin on mustalla pisteellä eli kivellä, kurssilaiset ennakoivat.

Kartta on suunnistuksessa tärkeä ja sen pitää olla myös ajan tasalla. Vakka-Rasti on saanut LähiTapiolalta avustusta kaupungin tuntumassa olevien lähikarttojen tekemiseen ja päivittämiseen.

Lähikartat soveltuvat suunnistuksen perusteiden opetteluun, sillä ne ovat helposti saavutettavissa, sekä suhteellisen pieniä mutta selkeitä, koska niiden mittakaava on iso.

Metsätyöt ja kasvillisuus muuttavat karttaa nopeasti ja kaupungin lähellä tehdään myös erilaisia muutostöitä, kuten nyt vaikkapa Sorvakkoon rakennettu frisbeegolfrata, jonka korit, heittoalustat ja muodostuneet polut pitää päivittää.

Kartan ajantasaisuus on tärkeää erityisesti vähän suunnistaneille, enemmän suunnistaneet osaavat paremmin mahdolliset maastossa tapahtuneet muutokset ennakoida.

Avustuksella Vakka-Rasti päivittää Sorvakon kartan lisäksi Kukonmäen kartan ja Saarniston koulun kartan.

Elsa Ankelo suunnistaa itse naisten sarjassa MS Parmassa. Edessä on iso viikonloppu, sillä lauantaina juostaan Porvoossa Venlojen viesti.

– Olen aloitusosuudella ja toisella osuudella suunnistaa vasta 17-vuotias Venla Lehtonen , kaksi viimeistä osuutta hoitavat sitten Enni Jalava ja Maija Sianoja . Seurassa on myös kaksi tshekkiläistä nuorta huippusuunnistajaa, mutta he eivät valitettavasti Porvooseen pääse.

MS Parman naiset olivat viisiosuuksisessa Tiomilassa sijalla 19 ja Elsa uskoo, että sen sijan parantamiseen on hyvät mahdollisuudet.

– Maastotyyppi pitäisi Porvoossa olla varsinaissuomalaisille tuttu, kivistä on, mutta myös avokallioita. Avausosuudella pitää välttää virheitä. Lakeuden viestissä muutama viikko sitten juoksu kulki tosi hyvin. Vaikka matkalle sattui pari pientä pummia, niin olen suoritukseen oikein tyytyväinen. Vähintään samaan pitäisi Porvoossa pystyä.

Naisten viestiä voi tänään seurata TV2:lla kello 13.45 lähtien, Jukolan viesti näkyy myös kakkosella illalla kello 22.45 lähtien.

Jussi Arola