Sinilevää ei ole vielä havaittu

0

Tällä viikolla käynnistyi jälleen kesäkuun alusta syyskuun loppuun kestävä valtakunnallinen sinileväseuranta.

Tänä kesänä Lounais-Suomessa (Varsinais-Suomi ja Satakunta) Ely-keskuksen vakioseuranta koostuu 36 havaintopaikasta, joista 20 sijaitsee merialueella ja 16 sisävesissä. Osa havaintopaikoista on ollut mukana seurannan alusta eli jo vuodesta 1998 saakka.

Lounais-Suomen vakioseurantapaikoilla ei ole havaittu seurannan ensimmäisellä viikolla sinilevää, eikä Ely-keskukseen ole tullut ilmoituksia muista sinilevähavainnoista Lounais-Suomen alueella. Tilanne on kesäkuun alulle tyypillinen.

Toukokuun viileät sääolot ovat hillinneet sinilevien kasvua, eivätkä vesistöjen lämpötilat ole päässeet vielä nousemaan.

Siitepölykausi on käynnissä ja joidenkin kasvilajien siitepöly saattaa veden pinnalle kerääntyessään muistuttaa leväesiintymää. Esimerkiksi männyn ja koivun siitepölyä voi paikoitellen esiintyä tällä hetkellä hyvinkin runsaasti.

Männyn ja koivun siitepöly on väriltään kellertävää tai vaalean ruskeaa, ja hajoava siitepölymassa usein haisee voimakkaasti. Siitepöly voi muodostaa veden pinnalle laskeutuessaan sinileväesiintymän kaltaisia raitoja ja kasautumia.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän